Minulle kuuluu ihan hyvää. Harjoitteluni kuurojen naisten ompelimolla on alkanut. On ollut mukavaa. Olen opettanut ensiapua ja kansainvälistä viittomista. Kansainvälisessä viittomisessa olen vielä opiskelija itsekin, mutta ajatus onkin, että opiskelen, valmistelen ja opetan heille. Yhteinen tekeminen on tärkeää. Paikan tavoitteena onkin juuri yhteisen tekemisen ja uuden oppimisen kautta voimaannuttaa näitä nuoria naisia, jotka ovat liki kielettöminä tulleet maaseudulta tänne isoon kaupunkiin. Oli hyvä, että pidin myös ensiapua, koska monet asiat tulivat niin opettajille kuin opiskelijoille yllätyksenä. Tänään kyselin opiskelijoilta eilen opeteltuja asioita ja olin niin iloinen siitä, kun huomasin, että oppi oli jäänyt päähän. Sujuvasti he käänsivät minut kylkiasentoon ja myös haavanhoito näyttäisi sujuvan. Ramro! (Hyvä!)
Aamupäivät kuluvat nyt siis suunnitellessa ja iltapäivät opettaessa. On minulla tietysti muutakin elämää.. :) Ja tänään pidimme perjantain kunniaksi vähän rennomman päivän pelien merkeissä. Rento "opettaja" olen ollut tätä ennenkin, mutta tahti on ollut kieltämättä nopea!
Mitäs muuta.. Olen ilahtunut siitä, että usein, kun kiiruhdan tuolla kaduilla, tulee vastaan tuttuja ihmisiä. Se on mahtavaa. Ja se, että vapaapäiville on ohjelmaa ja ihmisiä, joiden kanssa hengata. Niin ja onhan minulla myös harrastuksia. Käyn läheisellä hotellikompleksilla zumbaamassa ja toisaalla joogaamassa. Eli aivan niinkuin Kuopiossa! :)
Iloinen olen myös siitä, että minulla viimein on nepalilaisen viittomakielen sanakirja.
Ja siitä, että olen ollut terve. Ei ole ollut oikeastaan mitään, jos ei lasketa ihottumaa, jonka johdosta kävin pikaisesti lääkärilläkin. Aurinko on syypää. Luulisin..
Usein minulta kysytään, että pidänkö Nepalista? Kumpi maa on parempi? Kun lähden, tulenko takaisin? Miksi en vastaa, kun se on vain "up to you" (sinusta kiinni) ? Usein olen tovin hiljaa ja sanon, että pidän Nepalista kyllä, mutta Kathmandun liikenteestä en. Kun kerran ylitin tietä niin tien toisella puolella olikin vastassani peili. Kuinka kiukkuiselta näytinkään! Olin odottanut ja odottanut sopivaa hetkeä tien ylitykseen, kunnes olin viimein päättänyt survoa itseni väkisin sinne kaiken keskelle.
Silloin päätin, että tuli mitä tuli niin hymyä vaan niin myös Kathmandu (tai tässä tapauksessa Lalitpur) hymyilee sinulle. Valitettavasti unohdin tämän heti seuraavassa risteyksessä. ;D
On täällä monta hyvääkin asiaa ja hymyni on leveimmillään silloin, kun pidän opetustuokiota. Vaikkakin olen toki Suomeen palattuani oikein, oikein mieluusti sosionomi tai tulkki. En opettaja. :)
Ikävä on tietysti teitä siellä Suomessa ja erityisesti Skype- keskustelujen jälkeen ja myös silloin, kun olen ottamassa kuvaa puhelimella ja siihen lävähtääkin jokin vanha kuva jostakusta teikäläisestä.
Mutta ei huolta, hyvin minulla täällä menee ja ennen kuin huomaattekaan olen taas siellä..
Kuvia harjoitteluni varrelta.. Kuvat on ottanut paikan (creative hands of deaf women- johtaja)
Miten auttaa tajutonta?
Löysin mölkyn ja sekös olikin kivaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti