Elämästä harjoittelun ulkopuolella

Kuukausi takana ja tasan kaksi edessä!


Tänään minulla oli tapaamisia, joista mainitsin viime postauksessa, mutta kerron niistä myöhemmin..


Ja keskityn nyt sen sijaan ruokaan..

Ja sen jälkeen kerron matkustamisesta paikallisbussissa ja pohdin identiteetti- ja samaistumisasioita..

Mutta se ruoka..

Tyypillisin eli :Dhaal bhat tarkari

Riisiä, linssikastike, kasvistarkari, kanacurry ja tulista acharia (tulinen tomaattikastike)

Tämä on perusruoka, jota paikalliset saattavat syödä kaksi kertaa päivässä.. 

Momoja, eräänlaisia kanalla, puhvelinjauhelihalla tai kasviksilla täytettyjä nyyttejä

Chowmein, nuudeliwokkia kanalla, kasviksilla tmv.

Ruoka on täällä hyvää, enkä ole ollut vatsataudissa, mutta olen viettänyt aktiivista elämää suuremmin herkuttelematta ja niinpä olen ilokseni huomannut painoni tippuneen! Kun voisikin aina tarvittaessa tehdä tämmöisen dieetin, että lähtee muutamaksi viikoksi tänne. ;)

Kävelen paljon, mutta kuljen myös paikallisbussilla. Kaikki turistit tai täällä asuvat länsimaalaiset eivät paikallisbussilla välitä kulkea, mutta minusta siinä on oma viehätyksensä. Ne ovat siis käytännössä vain hieman pakettiautoa isompia minibusseja (hiaceja) ja ne tupataan aina ihan täyteen niin, että tämä rahastajapoika saattaa roikkua auton ulkopuolella ja hyvin moni saa seisomapaikan. Minäkin kerran. On joitakin isompiakin busseja, mutta itse olen usea,min kulkenut näillä pienemmillä. Ikkunassa lukee nepaliksi minne bussi on menossa, mutta rahastajapoika huutaa myös aina lähtiessä määränpääaseman ja muutamia sivupysäkkejä. Kun on aika lähteä eli bussi alkaa olla jokseenkin täynnä ihmisiä, rahastajapoika hakkaa bussin kylkeä ja matka alkaa.. Vähän väliä poika avaa oven (pakettiauton sivulle vedettävä) ja huutaa taas määränpääaseman ja välipysäkkejä (esim. Ratnapark, Ratnapark, Sundhara, Pulchowk). Ja taas hakkaa bussin kylkeä lähdön merkiksi. Ja nepalipoppi raikaa. :)

Nyt hieman pohdintaa identiteetistä ja samaistumisesta.. 

"Ulkomaalainen" - oli ensimmäinen asia, jota näin lasten toisilleen viittovan, kun kävin kuurojen koululla. Niin, ja onhan tämä niin erilainen maa kaikin puolin, että tietysti aika useinkin tunnen olevani erilainen. Esimerkiksi silloin, kun odotan mahdollisuutta kadunylitykseen ja ohi ajaa kaksi koulubussia, joista molemmista kaikki lapset vilkuttavat minulle ja huutavat "Hello!" :) Tuo on aika kivaa oikeastaan :). Tietysti se vähän toisinaan harmittaa, että minulta toisinaan rahastetaan enemmän, mutta joissain tilanteissa sen ymmärtääkin.. Ja toisaalta alan sopeutua :liikun yksin täpötäysissä paikallisbusseissa ; riisun kengät ovella ja kuljen paljain jaloin, vaikka minulle sanotaan ettei minun tarvitse; istun lattialle, vaikka minulle kannetaan tuoli jne. :)

Silloin taas tunnen olevani länsimaalainen, kun toinen länsimaalainen tulee kadulla vastaan ja hymyilee tai tervehtii. Täällä ei tähän aikaan vuodesta ole kovinkaan paljon turisteja, eikä majapaikkani seutuvilla varsinkaan. Thamel on sitten asia erikseen. 

Käsitettä viittomakielinen tuskin kovinkaan hyvin täällä tunnetaan ja siksi jotkut valitettavasti menettävät kiinnostuksensa minua kohtaan saadessaan tietää, etten olekaan kuuro. Eivät onneksi 

kaikki! Kerran eräs kohtaamani kuuro jopa esitteli minut toiselle kuulevalle: "tässä toinen kuuleva, 

keskustelkaa". Jouduin sanomaan, ettei se oikein onnistu, kun en puhu nepalia, eikä hän englantia. Enkä toisaalta myöskään millään muotoa samaistu kaikkiin maailman kuuleviin ihmisiin, vaan paremminkin viittomakieliseen yhteisöön. Mutta niin, ei todellakaan kaikki ole tuollaisia. 

Tulkki tai sellaiseksi tuleva. 

Same, same, but different. Toki löydän paljon yhteistä keskusteltavaa paikallisten tulkkien kanssa ja ehkä, ehkä, ammatillinen identiteettinikin on täällä vahvistunut, vaikken tulkkaamaan tietenkään täällä pysty.