Kerron videolla kuurojen yhteisön voimaantumisesta Kathmandun alueella ja täällä virinneestä deafpower-ajattelusta sekä siitä kuinka viittomakielentunneilla oli useampi penkkirivi kuuron lapsen saaneita äitejä. Nämä ovat kaikki erityisen ilahduttavia asioita, eivätkä mitenkään itsestäänselvyyksiä. Nepalissa enemmistö väestöstä on hinduja ja ihmiset ovat pitäneet kuuron, sokean tai vammaisen lapsen saamista rangaistuksena; sen on ajateltu olevan seurausta aiemman eletyn elämän pahoista teoista. Valitettavan moni ajattelee näin edelleen. Vanhemmat eivät ole olleet kiinnostuneita opiskelemaan viittomakieltä jne jne.. Kaikki nämä seikat tietäen on ollut mahtava nähdä kuinka kuurojen yhteisö ja yksilöt ovat tajunneet sen, että totta kai kuuro voi! Ympäröivän yhteiskunnan asenteissa on toki vielä työtä ja erot maaseudun ja pääkaupungin välillä ovat merkittävät. Joka tapauksessa loistavaa Kathmandu!
Toivottavasti jonain päivänä voidaan todeta loistavaa Nepal! Maassa odotetaan ja toivotaan vielä sitä, että valtio tunnustaisi Nepalin viittomakielet virallisiksi kieliksi. Tiistaina aloitan harjoitteluni ompelimolla, jossa opiskelee ja toimii pääosin maaseudun kuuroja tyttöjä, jotka vasta opiskelevat viittomakieltä ja ovat tätä ennen käyttäneet esimerkiksi kotikieltä tmv.
Pari kuvaa vielä Naxalin kuurojen koulusta eli sieltä mistä kaikki alkoi. Nepalin viittomakieli on saanut vaikutteita niin ASL:sta (amerikkalaisesta viittomakielestä) kuin intialaisestakin viittomakielestä. ASL:stä, koska Peace Corpsin vapaaehtoiset avustivat viittomasanakirjatyössä. Intiasta, koska se on rajanaapuri ja yhteydet ovat tiiviit. Naxalin kuurojen koulu on muuten myös yksi FELM:in tukemista kohteista. Naxal ei kuitenkaan ole harjoittelupaikkani, olin siellä vain tutustumisvierailulla. Kiva paikka, ja erityisesti ihanat, ihanat lapset! Koululla on kuusi kuuroa opettajaa ja se on oikein hyvä. He ovat oppilaiden kieli- ja roolimalleja.
Aamunavaus eli kansallishymni nepalilaisella viittomakielellä
Vielä tekee mieleni avautua kulttuurisista erikoisuuksista. Täällä tuijottaminen ja ventovieraiden porukkaan lyöttäytyminen on normaalia toimintaa. Keskustelin vasta kotikadullani
viittoen paikallisen tuttavani kanssa. Yhtäkkiä vierelläni seisoi kymmenen teinipoikaa minua tuijottaen. Siinä he seisoivat varmasti kymmenen minuuttia ja sitten lähtivät. He olivat vain uteliaita ja silloin jäädään paikoilleen tuijottamaan. Tätä tapahtuu aina silloin tällöin ja myös silloin, kun liikun SLS porukassa. Täysin vaaratonta, mutta erilaista. Harjoittelun ohjaajani, nepali, sanoi, että voin nähdä asiassa myös hyvää, nimittäin saan itsekin rauhassa tuijottaa komeita nuoria miehiä ja se on aivan normaalia toimintaa. :)
Sirpa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti