Never forget!

"Please, never forget!" On lausahdus, jonka kuulin kolmannelta ensiapuryhmältäni. Voin jo nyt sanoa, etten varmasti unohda.

Olen nyt pitänyt ensiapua myös liikuntarajoitteisten ryhmälle. Tietysti harjoitteluni on pääosin harjoittelua viittomakielialalla tai viittomakielisten parissa, koska tulkkiopiskelijana täällä olen, mutta  muutama tunti erilaisessa ryhmässä voi olla hyvä oppimiskokemus sekin. Jännitin hieman näitä tunteja, koska he olivat oikein toivoneet ensiaputunteja ja olin huolissani pystyisinkö tarjoamaan heille sitä mitä he toivovat. Onnekseni sain oikein hyvää palautetta heiltä tuntien jälkeen.


Sanoin matkalla Gorkhaan, että olen onnellinen siitä, etten ole perusturistina täällä. Perusturisteja näkee silloin tällöin. Nyt ei ole sesonki. On liian kuuma ja sataa (tai pitäisi sataa), eikä vuoria näy, mutta perusturisteja näkyy siitä huolimatta. He matkustavat isoilla uusilla busseilla, joissa lukee kissankokoisin kirjaimin "for tourist only!", "free wifi and AC!". He näkevät Kathmandun ja Pokharan ja luulevat nähneensä Nepalin. Tiedän, että en kovin syvää käsitystä maasta, ihmisistä ja kulttuurista kolmessa kuukaudessa saa, mutta ehkä vähän enemmän kuin perusturisti kuitenkin.

En nyt tarkoita, että turismi olisi huono asia. Ei ole ja se on Nepalille yksi merkittävistä tulonlähteistä. Mutta kannattaa katsoa pintaa syvemmälle. Näin minua tänään neuvottiin ja minä avasin sanaisen arkkuni minun ja perusturistin eroista.

Ylihuomenna Baglung! Ja sitä ennen koitan toipua flunssasta, joka iski minuun jatkuvasta paahteesta huolimatta.

Gorkhaa ja vähän muutakin

Kävin Gorkhassa ja sehän oli kyllä mielenkiintoinen reissu.. Sanon kuulemma nykyisin jatkuvasti, että "onpa mielenkiintoista". Mutta kun on niin on. :)




Gorkhan kuurojen yhdistys avasi Gorkhaan kuurojen koulun 14 vuotta sitten. Pari vuotta yhdistys pystyi koulua pyörittämään, mutta sen jälkeen ajautui taloudellisiin vaikeuksiin ja koulusta tuli

valtion tukema public school. Koulussa on tällä hetkellä 116 oppilasta
ja 14 opettajaa, jousta 4 kuuroa. Nepalissa koulunkäynti ei ole ilmaista. Osa Gorkhan opiskelijoista opiskelee koulussa valtion tuella ja osa FL: n apurahalla/scholarshipillä. Rahoittajina on myös suomalaisia yksityishenkilöitä ja seurakuntia.

Vierailu koululla oli mukava ja olin ilahtunut siitä kuinka vaivattomasti pystyin oppilaiden kanssa keskustelemaan. Myös kuulevien opettajien kanssa keskustelin viittoen, koska se oli helpointa niin..

Valitettavasti minulla on vain pari kuvaa koulusta, eikä edes yhtään kuvaa uudesta kuurojen yhdistyksen rakennuksesta. Oli nimittäin tarkoitus, että otan enemmän kuvia maanantaina eli eilen, mutta tuli lakko, emmekä päässeet koululle, vaan kiersimme sen sijaan Gorkhan kaupunkia. Gorkha on muuten kuuluisa pelkäämättömistä sotilaistaan. Asiasta kiinnostuneet voivat lukea lisätietoa vaikkapa täältä: http://historianet.fi/aasia/gurkhat-ovat-taistelleet-britannian-puolesta-198-vuotta.

Iltapäivään mennessä lakko oli kuitenkin purkautunut ja pääsimme pikkubussilla Kathmanduun. Ja voi sitä vauhtia! Kukkulat ja pudotukset silmissä vilisten..

Tässä näette kulkupelimme, joka oli siis tietysti täynnä porukkaa.. Ei onneksi seisovia matkustajia tällä  kertaa.. 

Tekstin vapaamuotoisempi osuus:

Ostin kengät.

Kuulemma luultavasti

- ylihintaiset, foreigner price ja
-  huonolaatuiset

Pitäisi käydä vain tavarataloissa, joissa on fixed price eli sama hinta kaikille.. No olkoon. Ihan kivaltahan nuo näyttää..












Mutta minulla on myös perinteinen nepalilainen käsimaalaus. Ei ylihintainen ja kiva.

Pari kuvaa Gorkhasta:

Muutoksen tuulia

Olen vaihtanut harjoittelupaikkaa, hetkellisesti. Olen tällä hetkellä Felmin tärkeän yhteistyökumppanin, Forward lookingin, harjoittelijana kuurojen nuorten atk-kurssilla. Minä en kuitenkaan atk:ta opeta, vaan niitä samoja asioita kuin ompelimolla, hieman varioiden. Eilen meillä oli viittomakielinen taidetunti ja esitin "Taivas on sininen ja valkoinen" laulun suomalaisella viittomakielellä ja myös suomalaisen sadun Maalaishiirestä ja kaupunkilaishiirestä. En tavallisesti ole mikään esiintyjä, mutta näistä esityksistä olen kyllä nauttinut ja taidan perua sanani siitä, etteivät esitykset tulisi toistumaan. Ne toistuvat ainakin niin kauan kuin olen täällä.. :) Esitysteni jälkeen pyysin opiskelijoita esittämään minulle nepalilaisia satuja tai lauluja viittoen. Oli mukavaa. Mutta tänään oli taas erilainen päivä ensiavun merkeissä. 

Sunnuntain ja maanantain olen nk. kenttämatkalla, Gorkhassa, tutustumassa paikalliseen kuurojen kouluun. Gorkha on ilmeisesti noin 150 km päässä täältä, mutta erilaisista tieolosuhteista ja ruuhkista johtuen matkaan voi mennä 4-5 tuntia. Muutoksen tuulet puhaltavat kohta ihan tosissaan, nimittäin viikon päästä perjantaina onkin sitten aika lähteä Baglungiin. Olen Baglungin kuurojen koululla viikon harjoittelijana. Baglung on täältä melko kaukana, ajomatkaan voi mennä liki kymmenen tuntia, bussilla enemmänkin.

Tilannepäivityksenä voisin kertoa, että Baglungin jälkeen minulla on loma, josta ainakin osan vietän tämän mukavan, minua lentokentällä vastassa olleen, nuoren naisen perheen luona Pokharassa. Oikeaa nepaliarkea luvassa siis! Tuskin maltan odottaa. En ole varma kuinka tulen blogia päivittämään Baglungin tai lomani aikana, mutta se jää nähtäväksi. Loman jälkeen onkin sitten enää kolmisen viikkoa harjoittelua jäljellä. 

Tämä ilta oli erilainen. Kävin illallisella, tapaksilla, brittiläisen naapurin kanssa, joka on ammatiltaan lentäjä ja tekee maansisäisiä lentoja. Mielenkiintoisia olivat hänen tarinansa ja kuvansa. 




Nyt muutamia kuvia harjoittelupaikalta ja tiibetiläiseltä pakolaisleiriltä, jossa myös vierailin tänään. 

FL toimisto, nykyinen harjoittelupaikkani

Ehkä kolmasosa ryhmästä

Tiibetin pakolaisten talo

Naisia kutomassa mattoja 

Täällä on mukavaa ja kaikki on hyvin, mutta tokihan tänään on hetkittäin ajatuksissani pyörinyt tänään juhlittavat serkun häät eli terveisiä sukulaisille Suomeen juhlahumun keskelle!

Sirpa

Load shedding eli säännöstelty sähkö

En ollut itse asiassa ajatellut kirjoittaa tästä mitään, koska jokainen Nepalblogia pitävä asiasta kertoo ja koska asia ei loppujen lopuksi vaivaa minua kovinkaan paljon. Mutta toisaalta onhan se hyvin omaperäinen ilmiö näin metropolikaupungissa ja saattaa teitä kiinnostaa. Seuraa siis osin turhamainenkin päivitys.. Pahoittelen jo etukäteen.

Täällä sähkönjakelu on säännösteltyä. Minulla on siinä mielessä hyvä tuuri, että olen täällä kesän eli monsuunin aikaan, jolloin sähköä on kaikkein pisimpään saatavilla. Kathmandun laakson kaupunginosat ja esikaupunkialueet on jaettu seitsemään vyöhykkeeseen ja näillä seitsemällä on oma load shedding- aikataulunsa. Ja jottei ihan tylsäksi kävisi niin sähköt ovat joka päivä eri aikaan poissa.

Mainitsinkin joskus ohimennen, että minulla on täällä majapaikassa invertteri ja sen avulla pysyvät valot katkonkin ajan päällä ja saa puhelimen ja iPadin ladattua, mutta ei paljon muuta. Asun tällä hetkellä toistaiseksi hyvin länsimaisissa olosuhteissa ja luulenpa, että toki nuo katkot haittaavat enemmän juuri länsimaisissa oloissa eläviä, koska mikro, paahdin, jääkaappipakastin, pesukone, hiustenkuivaaja, av-ilmastointi, uuni, tv. Ei kaikilla paikallisilla ole. Tämänhetkisen aikataulun mukaan, tänään keskiviikkona, sähköt olisivat poissa 8-11 ja 17-20.30. Aikataulu on kyllä niin paljon parempi kuin edellinen.

Sanoin, ettei tämä asia minua juuri haittaa, mutta tietysti silloin, kun lämmittää ruokaa mikrossa ja sähköt menee. Kaasuhella on ja voihan silläkin lämmittää mutta.. Ja ärsyttäähän se myös silloin, kun on pyykit koneessa ja sitten.. Se tekee myös uuniruuan laittamisesta hieman jännittävää. Toissapäivänä laitoin lihapullia ja olin lopulta miltei kyynärpäät ristissä, että sähköt pysyisi sen aikaa.. :D

Mutta monelta harmilta välttyy, kun katsoo aikataulun. Viime aikoina sähköt ovat menneet ja tulleet hyvinkin täsmällisesti aikataulun mukaan.

Melkein alan olla asiaan sopeutuneempi kuin paikalliset, vaikka heillehän tämä on tietysti ihan peruskauraa. Eilen harjoittelupaikalla nepaliopettaja ja opiskelijat yrittivät saada kattotuuletinta toiminaan ja olivat hyvin hämmentyneitä, kunnes minä sanoin, että hey, sehän on load shedding, tunnin päästä toimii. :)

Tällä hetkellä kaipaan kovasti suoristusrautaa. En ymmärrä kuinka en sitä ottanut mukaan. Jotenkin luulin, etten tarvitse sitä täällä, vaikka Suomessa usein sitä käytinkin. Joskus on niin maalainen olo, mutta hei, maaltahan minä olenkin! ;)

Vuoristorataa..

Elämä täällä on välillä yhtä vuoristorataa.. Enimmäkseen olen täällä hirvittävän positiivisin mielin. Olen jo lämmennyt Kathmandullekin, joka on hyvin merkillinen suurkaupunki. Suuri kaupunki, jolla on pienen kaupungin habitus.. Ison kadun varrella on naisia paistamassa maissia ja tien toisella puolella suuri kansainvälinen muotiliike, ostoskeskuksen takana voi nähdä kanoja ja kukkoja tepastelemassa ja jalkapallokentän laidalla lehmän näykkimässä heinää. Kuulostaa auvoiselta, mutta lisätään tähän vielä se kaoottinen liikenne niin ollaan lähempänä totuutta. :) Mietin jo nyt ajoittain haikeudella sitä, että joskus tästä maasta joudun lähtemään, vaikkakin on tietysti mukavaa nähdä sitten kaikki ystävät, sukulaiset ja muutkin.. Mutta liki kaksi kuukauttahan minulla vielä on täällä oloa jäljellä. Lähtö vain piipahtaa mielessä, kun suunnittelemme ohjelmaa viimeisille viikoille..

Aamulla iloitsin, kun luulin löytäneeni kuurojen yhdistykselle kunnes tajusin etten ollutkaan. Kyselin apua ohikulkijoilta, kun tunsin olkapäälläni hennon taputuksen. Suloinen mummi, joka muisti tavanneensa minut, viittoi, että hän voisi opastaa minut yhdistykselle ja niin me lähdimme käsi kädessä. :)

Yhdistyskäynti oli kiva. Rupattelin kuurojen ikäihmisten kanssa ja törmäsin pois lähtiessä tuttuihin nuoriin, mutta harmikseni minulla oli sitten jo kiire harjoitteluun.

Melko hyvin olen sopeutunut, varsinkin kun ajatellaan, etten ole aiemmin juuri kehitysmaassa ollut. Matkustanut olen kyllä paljon, mutta kohteet ovat olleet hyvin toisenlaisia. Petroskoi ehkä lähimpänä tätä, vaikka silti hyvin kaukana tietysti monella tavalla.. Yksi asia, joka minussa edelleen herättää huolta, harmia ja surua on katulapset, mutta heistä kirjoitinkin jo aiemmin. 

Kaiken kaikkiaan koen oloni täällä hyvin turvalliseksi ja liikun melko usein yksinkin täällä, enkä kyllä pelkää. Elämää se on elämä täälläkin.  Ainut kerta, kun todella tunsin oloni uhatuksi oli apinatemppelillä, kun sain juosta apinoita karkuun. Tietysti pienellä varauksella on syytä asioihin täällä suhtautua. Eilen kotimatkalla seuraani lyöttäytyi kaksi pientä (ehkä 8-9v.) tyttöä. En oikein tiedä heidän tarkoitusperiään. He kulkivat mukanani jonkin matkaa ja keskustelimme englanniksi. Todella hyvin he englantia osasivatkin. Tietysti he kysyivät: hey miss, how do you like our country? It is beautiful, isn't it? Ja kertoivat: Yes, we live in Lalitpur. That house over there is my house and the other one is where she lives. Yes, we are friends. And where do you come from? Tytöt siis kysyivät mitä pidän heidän maastaan ja eikö se olekin kaunis, kertoivat missä asuvat ja kysyivät mistä tulen. Aiemmat kohtaamiset katulasten kanssa ovat saaneet minut hieman varpailleni, mikä on tietysti ihan hyvä eli hetken keskusteltuamme sanoin tytöille bye byet ja eksytin heidät. 


Rajojen ja itsensä ylittämistä tämä on ollut monin tavoin. Olen jopa esittänyt viittomakielisen runon. Halusin kertoa ompelimon tytöille miksi viittomakieli on minulle niin rakas ja tärkeä kieli. Merkityksellisempi kuin suomenkieli. Ajattelin, että tämän kertominen olisi tärkeää maassa, jossa vain harvoin kuulevat perheenjäsenet oppivat tai opettelevat viittomakieltä. Ps. en uusi esitystä. :)

Tämä päivä harjoittelupaikalla oli myös niin kiva! Sain ikioman kurthan ja olen siitä hyvin ylpeä! 
Enemmän on positiivista kuin on negatiivista! Ja jos ette jo arvanneet niin olen kyllä niin iloinen siitä, että tulin! :)

Sirpa

Vielä muutama kuva :) 

Translator eli kääntäjä

Some of you may have noticed that I have added this translator app to this page. So now you can easily have the text translated from Finnish to almost any other language. I still want to point out that it is a Google translator and there might be (and most probably are) some flaws with the translation.

Tiedotin tässä, lähinnä muille kuin suomalaisille, että blogissa on nyt kielen kääntäjä- sovellus ja kirjoituksiani pystyy nyt lukemaan miltei millä tahansa kielellä. Englanniksi, nepaliksi, jne.. Mutta, että teksteissä voi silti olla käännösvirheitä, koska tekstit ovat internetin Google translatorin kääntämiä. Tällainen tiedotusasia vain. Eli jatkossakin ilmestyvät tekstit tulevat kyllä suomeksi. Ei hätää.

Ja kuulumisia viittomakielialalta yleisesti..

Olenpa nyt aktiivinen päivittäjä. Sataa vettä, on ilta ja pimeä joten miksipä ei.. :)


Monet ihmiset, joiden kanssa olen täällä keskustellut, ovat todenneet havaintoni Kathmandun kuurojen yhteisön voimaantumisesta ja aktiivisuudesta oikeaksi.

Rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että en ole kovin usein kuurojen yhdistyksellä käynyt. Aikataulullisista syistä ja siitäkin syystä, että se on kaupungin toisella puolella. Kilometrejä ei ehkä ole hirvittävän, mahdottoman paljon välissä, mutta näissä ruuhkissa paikallisbussilla menee kyllä tovi. Matkaa voi olla kymmenisen kilometriä tai alle, mutta koska bussi lähtee sitten,  kun se on jokseenkin täynnä, pysähtelee ruuhkissa ja pysähtyy välissä vartiksi isommalla bussiasemalla, voi matkaan mennä hyvin tuntikin. Täällä yhdistys on auki ma-pe ja su klo 10-17. Kaikki eivät halua pimeän aikaan (pimeä tulee klo 19) liikkua ja tämä on yksi syy poikkeavalle aukiololle.. Pimeällä ei ole kovin turvallistakaan täällä liikkua.

Sunnuntaina kuitenkin kävin yhdistyksellä ja tutustuin pikaisesti myös yläkerrassa tapahtuvaan viittomakielen opetukseen. Opetusryhmässä opetetaan kuuroja ikäihmisiä, jotka siis ovat uusia kielenoppijoita ja eläneet 60- 70 ikävuoteen saakka liki kielettöminä. Kielettömiä, kuuroja ihmisiä, on Nepalin maaseudulla paljon. Tarkkaa tilastotietoa ei ole, mutta joidenkin arvioiden mukaan määrä voi olla jopa 170 000. Heidän tilanteensa on vaikea. Ilman kieltä he eivät voi osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan, he eivät saa työtä, eivätkä mene naimisiin. Erityisen vaikealta tilanne näyttäytyy juurikin kuurojen ikäihmisten kohdalla. Heitä on paljon, eivätkä he ikänsä puolesta enää pääse kouluun. Kuinka opettaa heille nepalilaista viittomakieltä? Deaf Federationilla on erityinen komitea, joka työskentelee em. kysymysten parissa keskittyen erityisesti ikääntyneisiin oppijoihin.

Kerroin aikaisemmin siitä kuinka Nepalissa on paljon kuuroja ja viime postauksestani kävi ilmi, ettei tulkkeja kuitenkaan kovin paljon täällä ole. Tästä postauksestani taas ehkä ymmärrätte, että vaikka tulkeista on pulaa, niin pula ei kuitenkaan ole merkittävän suuri johtuen nepalilaisen viittomakielenkäyttäjien vähäisestä määrästä.

Maaseudun ongelmana on myös se, että opetusta on monissa kouluissa vain viidenteen luokkaan saakka ja nämä luokat käytyään moni kuuro jää kotiin maataloustyötä tekemään. Deaf Federation on myös huolissaan viitotun puheen käytöstä kuurojen lasten opetuksessa. Lapset eivät opi kunnolla, kun käytössä ei ole virallinen ja oikea viittomakieli.  Liitto onkin tehnyt esityksen hallitukselle nepalilaisen viittomakielen käytöstä kuurojen kouluissa. Osa opettajista kyllä käyttää nepalilaista viittomakieltä opetuksessa, mutta eivät valitettavasti kaikki.


Vanhustyöstä innostuneena minä tietysti jälleen kiinnostuin tästä nsl courses for elderly- ryhmästä ja sovin, että tulen torstaina uudelleen (aamulla, ennen oikean harjoitteluni alkua) paikan päälle seuraamaan opetusta sekä keskustelemaan ja hörppimään teetä kuurojen mummojen ja pappojen kanssa. :)

Viittomakielentulkkausta Nepalissa

Kävin perjantaina tapaamassa NASLI:n puheenjohtajaa, viittomakielentulkki Sanua. Olin jo sähköpostitse saanut vastauksia kysymyksiini, mikä olikin hyvä, koska lopulta meillä oli vain puolisen tuntia aikaa keskustella. Tämä johtui siitä, että 1) eksyin ja lopulta Sanun piti käydä hakemassa minut kadulta (en ollut onneksi kaukana) ja 2) keskustelin ensin Nepalin Deaf Federationin johtajattaren kanssa ja keskustelumme venyi.



Nyt siis hieman viittomakielentulkkauksesta Nepalissa. Varsinaista tulkkikoulutusta ei tällä hetkellä ole ja alalla työskentelevät ovat pääsääntöisesti käyneet kuurojen yhdistyksen järjestämän nepalilaisen viittomakielen kurssin, 6 kk, ja oppineet tulkkaamaan käytännön kautta. Puheenjohtajan mukaan tulkkien määrää on vaikea arvioida, mutta NASLI:lla on 46 jäsentä ja heistä 10

työskentelee kokopäiväisesti viittomakielentulkkina. Suurin osa heistä jonkin kuurojen yhdistyksen palkkaamana. Tällä hetkellä tulkkia tarvitsevan kuuron tulisi ennen tulkkaustarvetta tehdä asiasta kirjallinen anomus kuurojen yhdistykselle. On kuitenkin pari tulkkia, joihin voi olla suoraan yhteyksissä ilman hakumenettelyä. Tämä on tietysti nopein tapa. Tulevaisuuden tavoitteena olisi saattaa tulkit yhden kattojärjestön alle.  Ala on uusi ja suurimpia ongelmia on koulutuksen puutteen ohella viittomakielentulkin määrittelyyn liittyvät haasteet. Virallista määrittelyä ei ole ja monet nepalit mieltävätkin kaikki viittomakieltä hallitsevat tulkeiksi. Myös useat kuurojen koulun opettajat kutsuvat itseään tulkeiksi, vaikka eivät sitä ole. Kysyin tulkkien palkkauksesta ja puheenjohtajan mukaan palkka on puolen päivän työstä 700 - 1000 nepalin rupiaa ja kokopäivätyöstä 1500- 2000 rupiaa. Nepalin palkkatasoon suhteutettuna tuo lienee keskitasoa.


Tällä hetkellä NASLI käy hallituksen kanssa  neuvotteluja formaalin tulkkikoulutuksen käynnistämiseksi Nepalissa. Sain nähdä englanninkielisen hahmotelman tuosta suunnitelmasta. 
Se mitä seuraavaksi kerron on siis pelkkä suunnitelma. Suunnitteilla olisi 10 kk moduuli (nsl opintoja) +  10 kk tulkkauksen opintoja. Kolmas suunniteltu moduuli on tarkoitettu alalla jo pidempään olleille.  Ensimmäisen moduulin, basic intermediate NSL, opintojen jälkeen tulkkauksesta kiinnostunut voisi siis  jatkaa toiselle moduulille, basic certificate course in SL interpreting), jossa tutustutaan mm. nepalilaisen viittomakielen lingvistiikkaan (nepalilaisen vkielen ja viitotun nepalin eroihin, tilankäyttöön, nonmanuaalisuuteen), viittomakielen tulkkaukseen professiona (erilaiset tulkkaustilanteet, tulkin rooli, tulkin etiikka), tulkkauksen teoriaan, kuurojen yhteisöön ja -kulttuuriin, kehitetään omaa viittomavarastoa sekä harjoitellaan puheelle ja nepalilaisella viittomakielelle tulkkausta. Todistukset olisivat voimassa 5 vuotta, jonka jälkeen sen voisi uusia osoittamalla kehittäneensä jatkuvasti omaa tulkkaustaitoaan  (osallistumalla alan seminaareihin, olemalla nasli:n aktiivinen jäsen, jne.).. 

Kaiken kaikkiaan täytyy sanoa, että minä näin suunnitelmassa paljon hyvää. Etenkin kun ajatellaan, että kyseessä on ensimmäinen hahmotelma viittomakielen tulkkikoulutuksen opetussuunnitelmaksi Nepalissa. Olen vasta opiskelija itsekin, mutta uskoisin voivani silti sanoa näin. Olen myös iloinen  tavattuani täällä useita alalla toimivia ja asialle omistautuneita ihmisiä! Minä todella toivon, että hallitus hyväksyy tämän ja tukee esitystä. Opetussuunnitelmassa oli monia ilahduttavia ja ehkä Nepalin mittakaavassa jopa edistyksellisiä asioita. Suunnitelmassa kerrottiin kuurojen reletulkkien tarpeesta erityisesti kansainvälisissä tilaisuuksissa ja toivottiin mahdollisten uusien koulutusohjelmien olevan myös kuuroille avoimia.

Positiivista on myös se, että opetussuunnitelmaa on suunniteltu ja kehitetty erityisesti yhteistyössä Nepalin Deaf Federationin ja kuurojen yhteisön kanssa.  NASLI olisi kuitenkin kiinnostunut kaikesta tuesta ja yhteistyöstä Suomen ja suomalaisten oppilaitosten kanssa. Tokihan täällä joitakin suomalaisia viittomakielialan vaikuttajia tunnetaan ja tietysti voin olla erityisen ylpeä meidän rautarouvasta, Kauppisen Liisasta! :)

Kävin eilen Kathmandun kuurojen yhdistyksellä ja törmäsin siellä viittomakielentulkkiin, joka tällä hetkellä opiskelee työn ohella lingvistiikkaa Tribhuvanin yliopistossa. Hän oli herttainen ja halusi antaa minulle kirjan, jossa hän selvittää nepalilaisen viittomakielen alkuperää, kehitystä ja rakennetta. Kirja vaikuttaa hyvin, hyvin mielenkiintoiselta, mutta en valitettavasti pysty lukemaan sitä, koska se on nepaliksi. Tämä tulkki halusi kuitenkin antaa minulle kirjan joka tapauksessa ja arveli, että joskus vielä pystyisin sitä lukemaan. Haaste vastaanotettu! Nepalilainen tuttuni sanoi, että oppisin kieltä ehkä viidessä- kuudessa vuodessa.

Voisinkin luvata itselleni, että palaan viiden vuoden kuluttua tänne, osaan lukea tekstejä busseissa ja muualla, pystyn sanomaan muutkin kuin "ali ali" ja "namastee" ja voisin sitten samalla tarkastella millaisia muutoksia on vaikkapa tulkkauksen saralla tapahtunut.

Elämästä harjoittelun ulkopuolella

Kuukausi takana ja tasan kaksi edessä!


Tänään minulla oli tapaamisia, joista mainitsin viime postauksessa, mutta kerron niistä myöhemmin..


Ja keskityn nyt sen sijaan ruokaan..

Ja sen jälkeen kerron matkustamisesta paikallisbussissa ja pohdin identiteetti- ja samaistumisasioita..

Mutta se ruoka..

Tyypillisin eli :Dhaal bhat tarkari

Riisiä, linssikastike, kasvistarkari, kanacurry ja tulista acharia (tulinen tomaattikastike)

Tämä on perusruoka, jota paikalliset saattavat syödä kaksi kertaa päivässä.. 

Momoja, eräänlaisia kanalla, puhvelinjauhelihalla tai kasviksilla täytettyjä nyyttejä

Chowmein, nuudeliwokkia kanalla, kasviksilla tmv.

Ruoka on täällä hyvää, enkä ole ollut vatsataudissa, mutta olen viettänyt aktiivista elämää suuremmin herkuttelematta ja niinpä olen ilokseni huomannut painoni tippuneen! Kun voisikin aina tarvittaessa tehdä tämmöisen dieetin, että lähtee muutamaksi viikoksi tänne. ;)

Kävelen paljon, mutta kuljen myös paikallisbussilla. Kaikki turistit tai täällä asuvat länsimaalaiset eivät paikallisbussilla välitä kulkea, mutta minusta siinä on oma viehätyksensä. Ne ovat siis käytännössä vain hieman pakettiautoa isompia minibusseja (hiaceja) ja ne tupataan aina ihan täyteen niin, että tämä rahastajapoika saattaa roikkua auton ulkopuolella ja hyvin moni saa seisomapaikan. Minäkin kerran. On joitakin isompiakin busseja, mutta itse olen usea,min kulkenut näillä pienemmillä. Ikkunassa lukee nepaliksi minne bussi on menossa, mutta rahastajapoika huutaa myös aina lähtiessä määränpääaseman ja muutamia sivupysäkkejä. Kun on aika lähteä eli bussi alkaa olla jokseenkin täynnä ihmisiä, rahastajapoika hakkaa bussin kylkeä ja matka alkaa.. Vähän väliä poika avaa oven (pakettiauton sivulle vedettävä) ja huutaa taas määränpääaseman ja välipysäkkejä (esim. Ratnapark, Ratnapark, Sundhara, Pulchowk). Ja taas hakkaa bussin kylkeä lähdön merkiksi. Ja nepalipoppi raikaa. :)

Nyt hieman pohdintaa identiteetistä ja samaistumisesta.. 

"Ulkomaalainen" - oli ensimmäinen asia, jota näin lasten toisilleen viittovan, kun kävin kuurojen koululla. Niin, ja onhan tämä niin erilainen maa kaikin puolin, että tietysti aika useinkin tunnen olevani erilainen. Esimerkiksi silloin, kun odotan mahdollisuutta kadunylitykseen ja ohi ajaa kaksi koulubussia, joista molemmista kaikki lapset vilkuttavat minulle ja huutavat "Hello!" :) Tuo on aika kivaa oikeastaan :). Tietysti se vähän toisinaan harmittaa, että minulta toisinaan rahastetaan enemmän, mutta joissain tilanteissa sen ymmärtääkin.. Ja toisaalta alan sopeutua :liikun yksin täpötäysissä paikallisbusseissa ; riisun kengät ovella ja kuljen paljain jaloin, vaikka minulle sanotaan ettei minun tarvitse; istun lattialle, vaikka minulle kannetaan tuoli jne. :)

Silloin taas tunnen olevani länsimaalainen, kun toinen länsimaalainen tulee kadulla vastaan ja hymyilee tai tervehtii. Täällä ei tähän aikaan vuodesta ole kovinkaan paljon turisteja, eikä majapaikkani seutuvilla varsinkaan. Thamel on sitten asia erikseen. 

Käsitettä viittomakielinen tuskin kovinkaan hyvin täällä tunnetaan ja siksi jotkut valitettavasti menettävät kiinnostuksensa minua kohtaan saadessaan tietää, etten olekaan kuuro. Eivät onneksi 

kaikki! Kerran eräs kohtaamani kuuro jopa esitteli minut toiselle kuulevalle: "tässä toinen kuuleva, 

keskustelkaa". Jouduin sanomaan, ettei se oikein onnistu, kun en puhu nepalia, eikä hän englantia. Enkä toisaalta myöskään millään muotoa samaistu kaikkiin maailman kuuleviin ihmisiin, vaan paremminkin viittomakieliseen yhteisöön. Mutta niin, ei todellakaan kaikki ole tuollaisia. 

Tulkki tai sellaiseksi tuleva. 

Same, same, but different. Toki löydän paljon yhteistä keskusteltavaa paikallisten tulkkien kanssa ja ehkä, ehkä, ammatillinen identiteettinikin on täällä vahvistunut, vaikken tulkkaamaan tietenkään täällä pysty.

Oppimista, opettamista ja tarinoita maaseudulta

On ollut ilo kuulla, että ensiaputunneista ja lahjoittamastamme ensiapulaukusta on ollut kuurojen naisten ompelimolla hyötyä. 

Nepalilaisen viittomakielen taitoni kehittyy hiljalleen. Erityisesti kuitenkin on kehittynyt kansainvälisen viittomisen taitoni, koska minun pitää tietenkin perehtyä asiaan huolella pystyäkseni sitä toisille opettamaan. Näiden molempien kehittymisen ansiosta pystyn keskustelemaan kaikkien talon tyttöjen kanssa. Osa tytöistä on uusia viittomakielen käyttäjiä ja erityisesti heidän kanssa minun oli alkuun vaikea keskustella. Nyt se kuitenkin onnistuu. Kaikkien kanssa en kuitenkaan vielä pysty viemään keskustelua syvällisemmälle tasolle oman puutteellisen nepalilaisen viittomakielen taitoni takia. Tämä puutteellinen kielitaito on toisaalta osin molemminpuolista. Tytöt eivät taloon tullessaan osaa viittomakieltä. He tulevat maaseudulta, jossa elämä on kovin erilaista. Aikuisella iällä kielen opiskelu ei ole kovinkaan helppoa ja toki viittomakielen visuaalisuutta ja universaalisuutta on helpompaa hyödyntää silloin, kun kieltä on käyttänyt koko ikänsä tai lapsesta saakka

Opettajat kertoivat tänään rankkoja tarinoita tyttöjen taustoista. Vaikka deafpower- ja deafhood ajattelu täällä Kathmandussa viriävätkin, on elämä maaseudulla toista. Kuuron lapsen syntymä on vanhemmille taakka; lasta saatetaan pitää yhdessä huoneessa;  viittomakieltä ei opetella,  eikä opeteta; eikä lasta viedä kouluun. Kuurojen koulujen opettajat tekevät merkittävää työtä jäljittäessään näitä salattuja lapsia ja nuoria ja saattaessaan heitä kouluun. Kaikilla ompelimon tytöillä on edellä kuvattu tausta, eivätkä juuri  kenenkään vanhemmat kysele tyttönsä kuulumisia. Olin kuullut samantyyppisiä kertomuksia aiemmin muista kehitysmaista, mutta otin kuulemani tänään hieman raskaasti, koska olin tutustunut näihin hienoihin nuoriin naisiin. Kuinka kukaan vanhempi voisi heitä hävetä ja olla ei-kiinnostunut siitä mitä heille kuuluu... Onnellista kuitenkin on, että heidät on 
löydetty ja saatettu paikkaan, jossa he oppivat nepalilaisen viittomakielen, kirjoitettua nepalia, kodinhoitoa, itsenäistä elämää, saavat vertaistukea toisistaan ja ompelijan ammatin. Monet järjestöt tekevät merkittävää työtä asennemuutoksen eteen. Voimakkaasti uskontoon, kulttuuriin ja perinteeseen linkittyvät asiat ja asenteet muuttuvat valitettavan hitaasti. Erot maaseudun ja kaupunkien välillä ovat huimat, monissa asioissa. 

Ps. Huomenna tapaan Naslin eli Nepalin viittomakielentulkkien järjestön johtajan (kerran jo tapasin, mutta olin nepalilaiseen tapaan vain ilmaantunut paikalle, eikä hänellä silloin ollut aikaa) ja mahdollisesti myos kuurojen liiton johtoa. Heittäkää  kysymyksiä jos tahdotte! :)

Kuvat ovat taannoiselta retkeltämme Dhadingin kivenhakkaajakylään.

Kuuron matkaoppaan terveiset

Tänään kiertelin Swayambunath- apinatemppelillä kuuron matkaoppaan kanssa. Tässä hänen terveisensä kaikille teille:

Pahoittelen ei-niin-hyvää kuvanlaatua. Olin saanut ko oppaan tiedot itse asiassa eräältä lehtoriltamme ja mies oli hyvin otettu, hämmentynyt ja onnellinen siitä, että tieto hänestä on Suomessa levinnyt. (Ps. oppaan yhteystiedot saa minulta jos reissu Nepaliin kiinnostaa. :) )

Temppelialue oli ja on todellakin apinoiden valtaama. Ihania, hellyttäviä ja vähän pelottaviakin.

Bussissa opas kysyi harrastanko liikuntaa Suomessa. Kovasti ihmettelin kysymystä, kunnes perille saavuttuamme tajusin... 

Ennen kuin sukulaiset nyt huolestuvat niin täytyy sanoa, että hänhän on siis onnellisesti naimisissa oleva perheenisä :)

Mitä minulle kuuluu?

Tajusinpa tässä, että kovasti olen päivittänyt, mutta aika vähästi omista kuulumisista. Tässä siis lyhyesti..

Minulle kuuluu ihan hyvää. Harjoitteluni kuurojen naisten ompelimolla on alkanut. On ollut mukavaa. Olen opettanut ensiapua ja kansainvälistä viittomista. Kansainvälisessä viittomisessa olen vielä opiskelija itsekin, mutta ajatus onkin, että opiskelen, valmistelen ja opetan heille. Yhteinen tekeminen on tärkeää. Paikan tavoitteena onkin juuri yhteisen tekemisen ja uuden oppimisen kautta voimaannuttaa näitä nuoria naisia, jotka ovat liki kielettöminä tulleet maaseudulta tänne isoon kaupunkiin. Oli hyvä, että pidin myös ensiapua, koska monet asiat tulivat niin opettajille kuin opiskelijoille yllätyksenä. Tänään kyselin opiskelijoilta eilen opeteltuja asioita ja olin niin iloinen siitä, kun huomasin, että oppi oli jäänyt päähän. Sujuvasti he käänsivät minut kylkiasentoon ja myös haavanhoito näyttäisi sujuvan.  Ramro! (Hyvä!)


Aamupäivät kuluvat nyt siis suunnitellessa ja iltapäivät opettaessa. On minulla tietysti muutakin elämää.. :) Ja tänään pidimme perjantain kunniaksi vähän rennomman päivän pelien merkeissä. Rento "opettaja" olen ollut tätä ennenkin, mutta tahti on ollut kieltämättä nopea!

Mitäs muuta.. Olen ilahtunut siitä, että usein, kun kiiruhdan tuolla kaduilla, tulee vastaan tuttuja ihmisiä. Se on mahtavaa. Ja se, että vapaapäiville on ohjelmaa ja ihmisiä, joiden kanssa hengata. Niin ja onhan minulla myös harrastuksia. Käyn läheisellä hotellikompleksilla zumbaamassa ja toisaalla joogaamassa. Eli aivan niinkuin Kuopiossa! :)

Iloinen olen myös siitä, että minulla viimein on nepalilaisen viittomakielen sanakirja.

Ja siitä, että olen ollut terve. Ei ole ollut oikeastaan mitään, jos ei lasketa ihottumaa, jonka johdosta kävin pikaisesti lääkärilläkin. Aurinko on syypää. Luulisin..

Usein minulta kysytään, että pidänkö Nepalista? Kumpi maa on parempi? Kun lähden, tulenko takaisin? Miksi en vastaa, kun se on vain "up to you" (sinusta kiinni) ? Usein olen tovin hiljaa ja sanon, että pidän Nepalista kyllä, mutta Kathmandun liikenteestä en. Kun kerran ylitin tietä niin tien toisella puolella olikin vastassani peili. Kuinka kiukkuiselta näytinkään! Olin odottanut ja odottanut sopivaa hetkeä tien ylitykseen, kunnes olin viimein päättänyt survoa itseni väkisin sinne kaiken keskelle.
Silloin päätin, että tuli mitä tuli niin hymyä vaan niin myös Kathmandu (tai tässä tapauksessa Lalitpur) hymyilee sinulle. Valitettavasti unohdin tämän heti seuraavassa risteyksessä. ;D

On täällä monta hyvääkin asiaa ja hymyni on leveimmillään silloin, kun pidän opetustuokiota. Vaikkakin olen toki Suomeen palattuani oikein, oikein mieluusti sosionomi tai tulkki. En opettaja. :)

Ikävä on tietysti teitä siellä Suomessa ja erityisesti Skype- keskustelujen jälkeen ja myös silloin, kun olen ottamassa kuvaa puhelimella ja siihen lävähtääkin jokin vanha kuva jostakusta teikäläisestä.





Mutta ei huolta, hyvin minulla täällä menee ja ennen kuin huomaattekaan  olen taas siellä..



Kuvia harjoitteluni varrelta.. Kuvat on ottanut paikan (creative hands of deaf women- johtaja)

Miten auttaa tajutonta?

Löysin mölkyn ja sekös olikin kivaa!