keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

"Kaduilla tuulee..."




Täällä on ollut hirmukylmä. Aurinko paistaa, muttei kyllä lämmitä. Usein tuulee niin, että saa kulkea sateenvarjo rytyssä. Samalla nimittäin usein tihkuttaa. Perus Brysselisää. 

Tänään päätin silti säätä uhmaten suunnata Jeu De Ballen ulkoilmakirppikselle ja ihan kannattava käyntihän se oli. Sinne kannattaa mennä aamusta. Menin viimeksi iltapäivällä, eikä kannattanut. Myynnissä on kaikkea. Ihan todella. 













Löysin taas sattumalta näitä mahtavia sarjakuvaseiniä.. 













Tässä kirppislöytöni. Saappaat siskon tytölle ja kiilakorot minulle. :)



Hyvää pääsiäistä! Minä olen hommissa, osittain, mutta kuitenkin! :)




"Mä menen minne sattuma johtaa"

Niin.. Viimeaikoina tuo otsikko on kuvastanut minun polkujani ja reissujani aika vahvasti. Enkä ole edes koskaan pitänyt itseäni kovinkaan spontaanina ihmisenä.

Bryssel oli monen sattuman summa. Tavallaan olen jossain määrin ollut aina myös hyvin kiinnostunut kahvilatyöstä ja nyt olen päässyt siitä jyvälle. Ja todennut, etten kyllä mitään kahvilaa tulisi koskaan perustamaan.

Olen alkanut vähitellen sopeutua tänne. Ihmiset ovat mukavia ja työkin on loppujen lopuksi erilaista kuin aivan tavallisessa kahvilassa.. Täällä korostuu ihmisten kohtaaminen ja se tuo työhön oman lisämausteensa..

Mutta taas. Sattumankauppaa vai osa suurempaa tarkoitusta..?

Minun on pakko kirjoittaa tämä jo nyt tänne tiedoksi ihan siltäkin varalta, että jos joku oli suunnitellut tulevansa kesällä tänne minua moikkaamaan... Sain todella yllättävän puhelun Kuopiosta, entiseltä kesätyöpaikaltani, ja niinpä minä palaankin Suomeen jo luultua aikaisemmin. Se työ vaan on sellainen, että tuli taas heti sellainen välitön hyvä fiilis ja ajattelin, että tähän on kyllä ihan pakko tarttua. Haastetta, kehittymistä, kohtaamisia ja ihana työporukka.

Palaan siis toukokuun lopulla tai kesäkuun alussa.









ps. Tämä ei ole aprillia!




torstai 26. maaliskuuta 2015

Videota pukkaa pitkästä aikaa..!




Aluksi yleisesti kuulumisia ja sitten siitä miksi ja kenen (teistä ) kannattaisi Brysseliin matkustaa..  

Tämä voi yllättää..
Sarjakuvaihmisten
Antiikista kiinnostuneiden. Antiikkia metsästävien kannattaa suunnata Marollesin alueelle, jossa on lukuisia antiikkiliikkeitä ja sunnuntaisin antiikkimarkkinoita.
Suklaaihmisten. Suklaapuoteja on joka puolella. Oikeasti! Ja jopa Mäkkärissä myydään Macaronseja! Mutta suklaan ystävän ehdoton paikka on Sablonin alue! Jotkut harrastavat suklaapuodeissa hop on hop off-tyyppistä kiertelyä. Joka puodissa kun saa yhden maistiaissuklaan, kiertävät jotkut maistiaisten perässä monta puotia. Tunnetuimpia suklaataloja lienevät Marcolini, Neuhaus, Leonidas.
Olutihmisten
Tätä en videolla maininnut, mutta. Shoppailijoiden. 

Onhan täällä edellä mainittujen lisäksi paljon muutakin nähtävää ja itse asiassa taisin jättää ne merkittävimmät tältä listauksesta pois. Grand Placen upea aukio, Manneken pis, Atomium.

Videon lopulla pääsette kurkkaamaan lyhyesti mun huoneeseen. Se on pieni, kompakti ja sievä. :)

Moimoi!

tiistai 24. maaliskuuta 2015

"Home is where your heart is"

Eli koti on siellä missä ovat rakkaat ihmiset.

Tietysti nyt alkuun on normaalia tuntea koti-ikävää. Toisinaan ikävä iskee ihan yllättäen. Kaipaan samaan aikaan kahteen paikkaan. Suomeen ja Nepaliin. En niinkään ympäristön, vaan ihmisten takia. Mietin välillä sitä jälleennäkemisen iloa jos nyt palaisin Nepaliin ja sitä kuinka hyvät yhteydet täältäkin varmasti olisi niille suunnille, vaihtoyhteyden kautta tosin. Mieltä ovat kovasti lämmittäneet sieltä saamani lukuisat videotervehdykset ystäviltä ja kuuroilta oppilailta. 

Mutten tietenkään palaa vielä. Uskon, että puoli vuotta täällä menee kuin yhdessä hujauksessa!

Ja olen kiitollinen siitä, että lähdin Nepaliin. Koska se on tehnyt minusta monella tavalla rohkeamman  ihmisen. Olen varuillani, mutta en pelkää liikkua yksin. Olen myös monella tapaa itsenäisempi kuin ennen. Voin hyvin käydä museossa ja ravintolassa yksin, enkä tunne oloani vaivaantuneeksi.

Välillä mietin, että ehkä oli ihan hyvä ottaa tällainen " breikki" tähän väliin, kun olen opiskellut kaiken kaikkiaan liki 19 vuotta ja koska tein viimeisimmät opintoni niinkin hengästyttävään pikatahtiin.

Työni täällä on hyvin toisenlaista, mutta juuri vaihteluahan minä tavallaan kaipasinkin. Viikonloppuna pyöräytin ensimmäiset Merimieskirkkokorvapuustini ja ensimmäisen lakkakakkuni. Tästä se lähtee..ehkä sitä sopeutuu.. Pikkuhiljaa.









Nyt muutamia kuvia vapaapäivän reissultani. Kävin Atomiumia ja mini- Eurooppaa ihmettelemässä täällä harjoittelijana olevan opiskelijan kanssa. Oli kiva päivä! Aurinkoista, kivaa ja jännää. En ollut arvannut, että Atomium voisi olla sisältä jopa pelottava kokemus näin korkean paikan kammosta kärsivälle. Mutta varoituksen sana siis teille muille! Erityisesti jännitin pitkiä, loputtomia liukuportaita. Olihan se silti vaikuttava paikka. Sisältä ja ulkoa.


























     

















                       


















Olavinlinna edustaa Suomea mini-Euroopassa. 






Tässä tekemäni lakkakakku. Ps. oli apuvoimia.. :)











Brysselin merimieskirkko sijaitsee täällä EU-alueella ja itse asiassa lenkkeilen aina EU-rakennusten välistä. 








Täällähän on myös EUD: n eli Euroopan kuurojen liiton päämaja ja myös EUDY:n eli Euroopan kuurojen nuorten päämaja. Molemmat olisivat ihan tuolla naapurikadulla, mutta en ole käynyt, kun ei ole tähdellistä asiaa. Ottavat kumpaankin järjestöön ilmeisesti harjoittelijoita ja suomalaisiakin on ollut eli tiedoksi teille, joita tämä kiinnostaa ja joille tämä on ajankohtaista. Itse asiassa EUD:n johtajana toimiikin tällä hetkellä suomalainen Markku Jokinen.  



Morjentes! 



-Sirpa







torstai 19. maaliskuuta 2015

Pääsiäinen tulee!




Vapaat menivät nopeasti. Kävelin itseni liki näännyksiin saakka. Ja sorruin kaikkeen, minkä välttelyllä olin ylpeillyt. Eksyin, söin vohveleita ja belgialaista suklaata. No, ei se mitään. Onneksi tulee hyötyliikuntaa työnkin kautta ja ihania lenkkeilypaikkoja on lähellä. 

Mutta on silti aika hienoa miten nopeasti täällä oppii liikkumaan. Jalan ja metrolla. Se on  loppujen lopuksi aika yksinkertaista. 




Täällä kahvila ja kauppa alkavat olla pääsiäisfiilistä pullollaan! Tässä pari fiilistelykuvaa! :)