Viittomakielialan harjoittelusta Nepalissa

Terveiset Kathmandusta. Puolitoistaviikkoa elämää Nepalissa jäljellä ja päätin käyttää hetken siitä pieneen summa summarumiin. Summa summarum ei ehkä ole oikea sana, koska tämä tuskin on viimeinen kirjoitukseni.

Harjoittelu täällä on ollut kaiken kaikkiaan hyvin mielenkiintoista. Olen nähnyt, tehnyt ja oppinut paljon. Ja koen, että Felm tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet tutustua Nepalin viittomakielialaan. 

Moni asia on täällä toisin kuin kotiSuomessa. Esimerkiksi opettaminen koulussa on hyvin erilaista. Koulunkäynti aloitetaan täällä 3-4 vuotiaana, mutta monia kuuroja piilotellaan maaseudulla ja heidän koulun aloittamisessa venyy. Tämä näkyy luokkaryhmissä. Samalla luokalla voi olla oppilaita ikähaitarilla 7-14. Myös opettajan rooli on täällä hyvin erilainen. Opettaja on selkeästi auktoriteetti. 

Nepal on köyhä maa ja valtion tuki viittomakielialan toimijoille (kouluja lukuunottamatta) ja viittomakielisille on vähäinen. Yhdistykset, liitto ja osa kouluista toimiikin pitkälti ulkomaisten rahoittajien tuella. Nepalin kuurojen liitto, NDFN, on käynyt neuvotteluja paikallisen teleoperaattorin NTC:n kanssa, joka päätti myöntää NTC:n palveluja käyttäville kuuroille ilmaiset videopuhelut, tekstiviestit puoleen hintaan sekä rajoitetun määrän internet-surffausta puoleen hintaan. Myös paikallisbussit (rahastajasta riippuen) myöntävät viittomakielisille (joilla on kuuroudesta kertova kortti mukana) alennusta bussimatkoista. Myös monille nähtävyyspaikoille on kuuroilla ilmainen sisäänpääsy. Valtio ei maksa kuuroille vammaistukea, eikä tulkkauspalvelua. 

Minun aikani täällä käy vähiin. Olen tavannut monia hienoja ihmisiä, innostunut kaikista harjoittelupaikoistani ja jollain tavalla ihastunut tähän maahan ja tähän kansaan. Pian on kuitenkin aika lähteä, mutta vielä minä joskus takaisin tulen..


Nyt muutamia kuvia harjoittelustani. Ensimmäiset kuvat Baglungista ja seuraavat Pokharasta.

Niin on kalenterikin täällä erilainen. 

Pokhara, vapaampaa opetusta/keskustelua Suomesta teej- vapaapäivänä hostellilla asuvien kanssa

Polttopalloa

Viimeisenä aamuna Pokharassa näin viimein Annapurnan koko komeudessaan. Ehkä se oli Pokharan tapa hyvästellä minut. 

Sirpa

Ja kuulumisia viittomakielialalta yleisesti..

Olenpa nyt aktiivinen päivittäjä. Sataa vettä, on ilta ja pimeä joten miksipä ei.. :)


Monet ihmiset, joiden kanssa olen täällä keskustellut, ovat todenneet havaintoni Kathmandun kuurojen yhteisön voimaantumisesta ja aktiivisuudesta oikeaksi.

Rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että en ole kovin usein kuurojen yhdistyksellä käynyt. Aikataulullisista syistä ja siitäkin syystä, että se on kaupungin toisella puolella. Kilometrejä ei ehkä ole hirvittävän, mahdottoman paljon välissä, mutta näissä ruuhkissa paikallisbussilla menee kyllä tovi. Matkaa voi olla kymmenisen kilometriä tai alle, mutta koska bussi lähtee sitten,  kun se on jokseenkin täynnä, pysähtelee ruuhkissa ja pysähtyy välissä vartiksi isommalla bussiasemalla, voi matkaan mennä hyvin tuntikin. Täällä yhdistys on auki ma-pe ja su klo 10-17. Kaikki eivät halua pimeän aikaan (pimeä tulee klo 19) liikkua ja tämä on yksi syy poikkeavalle aukiololle.. Pimeällä ei ole kovin turvallistakaan täällä liikkua.

Sunnuntaina kuitenkin kävin yhdistyksellä ja tutustuin pikaisesti myös yläkerrassa tapahtuvaan viittomakielen opetukseen. Opetusryhmässä opetetaan kuuroja ikäihmisiä, jotka siis ovat uusia kielenoppijoita ja eläneet 60- 70 ikävuoteen saakka liki kielettöminä. Kielettömiä, kuuroja ihmisiä, on Nepalin maaseudulla paljon. Tarkkaa tilastotietoa ei ole, mutta joidenkin arvioiden mukaan määrä voi olla jopa 170 000. Heidän tilanteensa on vaikea. Ilman kieltä he eivät voi osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan, he eivät saa työtä, eivätkä mene naimisiin. Erityisen vaikealta tilanne näyttäytyy juurikin kuurojen ikäihmisten kohdalla. Heitä on paljon, eivätkä he ikänsä puolesta enää pääse kouluun. Kuinka opettaa heille nepalilaista viittomakieltä? Deaf Federationilla on erityinen komitea, joka työskentelee em. kysymysten parissa keskittyen erityisesti ikääntyneisiin oppijoihin.

Kerroin aikaisemmin siitä kuinka Nepalissa on paljon kuuroja ja viime postauksestani kävi ilmi, ettei tulkkeja kuitenkaan kovin paljon täällä ole. Tästä postauksestani taas ehkä ymmärrätte, että vaikka tulkeista on pulaa, niin pula ei kuitenkaan ole merkittävän suuri johtuen nepalilaisen viittomakielenkäyttäjien vähäisestä määrästä.

Maaseudun ongelmana on myös se, että opetusta on monissa kouluissa vain viidenteen luokkaan saakka ja nämä luokat käytyään moni kuuro jää kotiin maataloustyötä tekemään. Deaf Federation on myös huolissaan viitotun puheen käytöstä kuurojen lasten opetuksessa. Lapset eivät opi kunnolla, kun käytössä ei ole virallinen ja oikea viittomakieli.  Liitto onkin tehnyt esityksen hallitukselle nepalilaisen viittomakielen käytöstä kuurojen kouluissa. Osa opettajista kyllä käyttää nepalilaista viittomakieltä opetuksessa, mutta eivät valitettavasti kaikki.


Vanhustyöstä innostuneena minä tietysti jälleen kiinnostuin tästä nsl courses for elderly- ryhmästä ja sovin, että tulen torstaina uudelleen (aamulla, ennen oikean harjoitteluni alkua) paikan päälle seuraamaan opetusta sekä keskustelemaan ja hörppimään teetä kuurojen mummojen ja pappojen kanssa. :)

Viittomakielentulkkausta Nepalissa

Kävin perjantaina tapaamassa NASLI:n puheenjohtajaa, viittomakielentulkki Sanua. Olin jo sähköpostitse saanut vastauksia kysymyksiini, mikä olikin hyvä, koska lopulta meillä oli vain puolisen tuntia aikaa keskustella. Tämä johtui siitä, että 1) eksyin ja lopulta Sanun piti käydä hakemassa minut kadulta (en ollut onneksi kaukana) ja 2) keskustelin ensin Nepalin Deaf Federationin johtajattaren kanssa ja keskustelumme venyi.



Nyt siis hieman viittomakielentulkkauksesta Nepalissa. Varsinaista tulkkikoulutusta ei tällä hetkellä ole ja alalla työskentelevät ovat pääsääntöisesti käyneet kuurojen yhdistyksen järjestämän nepalilaisen viittomakielen kurssin, 6 kk, ja oppineet tulkkaamaan käytännön kautta. Puheenjohtajan mukaan tulkkien määrää on vaikea arvioida, mutta NASLI:lla on 46 jäsentä ja heistä 10

työskentelee kokopäiväisesti viittomakielentulkkina. Suurin osa heistä jonkin kuurojen yhdistyksen palkkaamana. Tällä hetkellä tulkkia tarvitsevan kuuron tulisi ennen tulkkaustarvetta tehdä asiasta kirjallinen anomus kuurojen yhdistykselle. On kuitenkin pari tulkkia, joihin voi olla suoraan yhteyksissä ilman hakumenettelyä. Tämä on tietysti nopein tapa. Tulevaisuuden tavoitteena olisi saattaa tulkit yhden kattojärjestön alle.  Ala on uusi ja suurimpia ongelmia on koulutuksen puutteen ohella viittomakielentulkin määrittelyyn liittyvät haasteet. Virallista määrittelyä ei ole ja monet nepalit mieltävätkin kaikki viittomakieltä hallitsevat tulkeiksi. Myös useat kuurojen koulun opettajat kutsuvat itseään tulkeiksi, vaikka eivät sitä ole. Kysyin tulkkien palkkauksesta ja puheenjohtajan mukaan palkka on puolen päivän työstä 700 - 1000 nepalin rupiaa ja kokopäivätyöstä 1500- 2000 rupiaa. Nepalin palkkatasoon suhteutettuna tuo lienee keskitasoa.


Tällä hetkellä NASLI käy hallituksen kanssa  neuvotteluja formaalin tulkkikoulutuksen käynnistämiseksi Nepalissa. Sain nähdä englanninkielisen hahmotelman tuosta suunnitelmasta. 
Se mitä seuraavaksi kerron on siis pelkkä suunnitelma. Suunnitteilla olisi 10 kk moduuli (nsl opintoja) +  10 kk tulkkauksen opintoja. Kolmas suunniteltu moduuli on tarkoitettu alalla jo pidempään olleille.  Ensimmäisen moduulin, basic intermediate NSL, opintojen jälkeen tulkkauksesta kiinnostunut voisi siis  jatkaa toiselle moduulille, basic certificate course in SL interpreting), jossa tutustutaan mm. nepalilaisen viittomakielen lingvistiikkaan (nepalilaisen vkielen ja viitotun nepalin eroihin, tilankäyttöön, nonmanuaalisuuteen), viittomakielen tulkkaukseen professiona (erilaiset tulkkaustilanteet, tulkin rooli, tulkin etiikka), tulkkauksen teoriaan, kuurojen yhteisöön ja -kulttuuriin, kehitetään omaa viittomavarastoa sekä harjoitellaan puheelle ja nepalilaisella viittomakielelle tulkkausta. Todistukset olisivat voimassa 5 vuotta, jonka jälkeen sen voisi uusia osoittamalla kehittäneensä jatkuvasti omaa tulkkaustaitoaan  (osallistumalla alan seminaareihin, olemalla nasli:n aktiivinen jäsen, jne.).. 

Kaiken kaikkiaan täytyy sanoa, että minä näin suunnitelmassa paljon hyvää. Etenkin kun ajatellaan, että kyseessä on ensimmäinen hahmotelma viittomakielen tulkkikoulutuksen opetussuunnitelmaksi Nepalissa. Olen vasta opiskelija itsekin, mutta uskoisin voivani silti sanoa näin. Olen myös iloinen  tavattuani täällä useita alalla toimivia ja asialle omistautuneita ihmisiä! Minä todella toivon, että hallitus hyväksyy tämän ja tukee esitystä. Opetussuunnitelmassa oli monia ilahduttavia ja ehkä Nepalin mittakaavassa jopa edistyksellisiä asioita. Suunnitelmassa kerrottiin kuurojen reletulkkien tarpeesta erityisesti kansainvälisissä tilaisuuksissa ja toivottiin mahdollisten uusien koulutusohjelmien olevan myös kuuroille avoimia.

Positiivista on myös se, että opetussuunnitelmaa on suunniteltu ja kehitetty erityisesti yhteistyössä Nepalin Deaf Federationin ja kuurojen yhteisön kanssa.  NASLI olisi kuitenkin kiinnostunut kaikesta tuesta ja yhteistyöstä Suomen ja suomalaisten oppilaitosten kanssa. Tokihan täällä joitakin suomalaisia viittomakielialan vaikuttajia tunnetaan ja tietysti voin olla erityisen ylpeä meidän rautarouvasta, Kauppisen Liisasta! :)

Kävin eilen Kathmandun kuurojen yhdistyksellä ja törmäsin siellä viittomakielentulkkiin, joka tällä hetkellä opiskelee työn ohella lingvistiikkaa Tribhuvanin yliopistossa. Hän oli herttainen ja halusi antaa minulle kirjan, jossa hän selvittää nepalilaisen viittomakielen alkuperää, kehitystä ja rakennetta. Kirja vaikuttaa hyvin, hyvin mielenkiintoiselta, mutta en valitettavasti pysty lukemaan sitä, koska se on nepaliksi. Tämä tulkki halusi kuitenkin antaa minulle kirjan joka tapauksessa ja arveli, että joskus vielä pystyisin sitä lukemaan. Haaste vastaanotettu! Nepalilainen tuttuni sanoi, että oppisin kieltä ehkä viidessä- kuudessa vuodessa.

Voisinkin luvata itselleni, että palaan viiden vuoden kuluttua tänne, osaan lukea tekstejä busseissa ja muualla, pystyn sanomaan muutkin kuin "ali ali" ja "namastee" ja voisin sitten samalla tarkastella millaisia muutoksia on vaikkapa tulkkauksen saralla tapahtunut.

Uusi sukupolvi...

..kuuroja ja kuulevia, joista minäkin voin kuulevana kaksikielisenä olla iloinen.

Kerron videolla kuurojen yhteisön voimaantumisesta Kathmandun alueella ja täällä virinneestä deafpower-ajattelusta sekä siitä kuinka viittomakielentunneilla oli useampi penkkirivi kuuron lapsen saaneita äitejä. Nämä ovat kaikki erityisen ilahduttavia asioita, eivätkä mitenkään itsestäänselvyyksiä. Nepalissa enemmistö väestöstä on hinduja ja ihmiset ovat pitäneet kuuron, sokean tai vammaisen lapsen saamista rangaistuksena; sen on ajateltu olevan seurausta aiemman eletyn elämän pahoista teoista. Valitettavan  moni ajattelee näin edelleen. Vanhemmat eivät ole olleet kiinnostuneita opiskelemaan viittomakieltä jne jne.. Kaikki nämä seikat tietäen on ollut mahtava nähdä kuinka kuurojen yhteisö ja yksilöt ovat tajunneet sen, että totta kai kuuro voi! Ympäröivän yhteiskunnan asenteissa on toki vielä työtä ja erot maaseudun ja pääkaupungin välillä ovat merkittävät. Joka tapauksessa loistavaa Kathmandu! 

Toivottavasti jonain päivänä voidaan todeta loistavaa Nepal! Maassa odotetaan ja toivotaan vielä sitä, että valtio tunnustaisi Nepalin viittomakielet virallisiksi kieliksi. Tiistaina aloitan harjoitteluni ompelimolla, jossa opiskelee ja toimii pääosin maaseudun kuuroja tyttöjä, jotka vasta opiskelevat viittomakieltä ja ovat tätä ennen käyttäneet esimerkiksi kotikieltä tmv. 

Pari kuvaa vielä Naxalin kuurojen koulusta eli sieltä mistä kaikki alkoi. Nepalin viittomakieli on saanut vaikutteita niin ASL:sta (amerikkalaisesta viittomakielestä) kuin intialaisestakin viittomakielestä. ASL:stä, koska Peace Corpsin vapaaehtoiset avustivat viittomasanakirjatyössä. Intiasta, koska se on rajanaapuri ja yhteydet ovat tiiviit. Naxalin kuurojen koulu on muuten myös yksi FELM:in tukemista kohteista. Naxal ei kuitenkaan ole harjoittelupaikkani, olin siellä vain tutustumisvierailulla. Kiva paikka, ja erityisesti ihanat, ihanat lapset! Koululla on kuusi kuuroa opettajaa ja se on oikein hyvä. He ovat oppilaiden kieli- ja roolimalleja. 

Aamunavaus eli kansallishymni nepalilaisella viittomakielellä

Vielä tekee mieleni avautua kulttuurisista erikoisuuksista. Täällä tuijottaminen ja ventovieraiden porukkaan lyöttäytyminen on normaalia toimintaa. Keskustelin vasta kotikadullani

 viittoen paikallisen tuttavani kanssa. Yhtäkkiä vierelläni seisoi kymmenen teinipoikaa minua tuijottaen. Siinä he seisoivat varmasti kymmenen minuuttia ja sitten lähtivät. He olivat vain uteliaita ja silloin jäädään paikoilleen tuijottamaan. Tätä tapahtuu aina silloin tällöin ja myös silloin, kun liikun SLS porukassa. Täysin vaaratonta, mutta erilaista. Harjoittelun ohjaajani, nepali, sanoi, että voin nähdä asiassa myös hyvää, nimittäin saan itsekin rauhassa tuijottaa komeita nuoria miehiä ja se on aivan normaalia toimintaa. :)

Sirpa