Murheellisia aikoja

Lauantaina tapahtui sitten se paljon pelätty.. Nepalin tuhoisa maanjäristys.

Kuva: Reuters

Olen elänyt ja kulkenut täällä kuin sumussa. Lauantaina luin tapahtuneesta uutisista vielä ennen töihin menoa. Söin. Mutta olin jossain aivan muualla. Menin töihin ja jätin kaikki ruokani pöydälle.


Surffasin koko ajan netissä ja luin uutisia. Oli aivan lamaantunut olo. Ja minun murheeni on lopulta aivan yhdentekevä.

Kuolonuhrien määrä näyttää ylittäneen jo 3700. Mietin ystäviäni, kavereitani ja tuttujani. Onneksi olen isoon osaan heistä onnistunut saamaan yhteyden tai ainakin tiedon siitä, että ovat kunnossa. On edelleen pari ystävää, minulle läheistä ihmistä, joista en tiedä. Olen yrittänyt kysellä ihmisiltä, muttei kukaan tunnu tietävän. Yhteydet ovat huonot ja Facebook on tällä hetkellä helpoin ja toimivin kanava. Edelleen toivon, etteivät he vain ole päässeet itsestään tiedottamaan.

Nyt on mahdollisuus auttaa Nepalin lähimmäisiä. 

Lähetysseuran katastrofikeräys:
http://www.suomenlahetysseura.fi/ls_fi/sivut/uutiset/lahetysseuralta_100_000_euroa_nepalin_maanjaristysuhrien_auttamiseen/




SPR:n katastrofikeräys
https://www.punainenristi.fi/donate?nid=14846&amount=&type=single



Sirpa

Muistoja Pokharasta

+28, mutta ilma on jotenkin selvästi viilentynyt. Tuulee ja paleltaa. Minulla on syysflunssa. Yritän syyttää siitä Kathmandua ja huonoa ilmaa, koska niistän mustia hiukkasia, mutta tosiasiassa vilustuin luultavimmin Pokharassa, kun kastuin läpimäräksi mopoajelulla. Se olikin mielenkiintoinen reissu se. En ole ennen edes ollut mopon kyydissä, en Suomessa, enkä muuallakaan. En ollut Kathmandussa suostunut, kun oli kyytiä tarjottu. Ja niin olin sitten ensimmäistä kertaa mopon kyydissä Nepalissa, kiemuraisilla, muhkuraisilla kukkulateillä kaatosateessa puolitutun kyydissä. Satoi niin paljon, etten lopulta nähnyt silmälasieni takaa mitään ja hetken ajattelin, että voi olla parempikin niin. No loppu hyvin kaikki hyvin eli reissusta selvittiin turvallisesti.

Täytyy myöntää, että Pokharan vilkkaan sosiaalisen elämän ja perhe-elämän jälkeen olin hetken tylsistynyt Kathmandussa, vaikkakin pääsin heti palattuani illalliselle mukavan harjoittelun ohjaajan mukavan perheen luo. No eipä tuota tylsyyttä ja ikävää kauan jatkunut, kun sunnuntaina kävin visiitillä entisellä harjoittelupaikallani ja eilen tutustuin uusiin ihmisiin Bakery cafessa ja sain sieltä uusia tovereita. Yhden luo olen itse asiassa menossa tänään yöksi ja ensi viikolla vielä ennen lähtöä hänen kanssaan Bhaktapuriin. Mahtavaa. Harmi vain, etten tutustunut näihin tovereihin aiemmin. Olen käynyt liian vähän bakery cafessa. Koska se ei ole mikään halpa paikka. On suomalaiselle, mutta ei paikalliseen hintatasoon nähden.


Pokhara, jossa olin kolme viikkoa on suosittu turistikohde. Siellä on kolme järveä, paljon nähtävää, tehtävää ja koettavaa. Moni lähtee sieltä trekkaamaan ja moni harrastaa extremelajeja siellä. Paragliding, benjihyppy, kanjonilta laskeutuminen köyden varassa, you name it. Pokharan lakeside on erityisesti turistien suosiossa, samalla tavalla kuin Kathmandun Thamel. Siellä on ulkomaisia ravintoloita, matkanjärjestäjiä, baareja, kalliita resortteja, ym, ym. Minäkin olin Pokharassa veneilemässä Pokharan perheeni kanssa.

Melko tyypillinen maisema maaseudulta ja tyypillisiä nepalitaloja maalta.

Pokhara on Nepalin sateisinta seutua monsuunin aikaan. Minun lomani ei onneksi ollut yhtä sadetta, mutta eräänä yönä satoi kyllä niin paljon, että aamulla reitti kuurojen koululle tulvi.

Minä Gurung asussa. Ystäväni olivat kastiltaan gurung. 

Thakali ravintolan dal bhat set. Thakali kasti on kuuluisa erinomaisesta ruuastaan ja juuri tästä setistä. Tämä on oikeasti todella hyvää!

Sirpa

Viittomakielialan harjoittelusta Nepalissa

Terveiset Kathmandusta. Puolitoistaviikkoa elämää Nepalissa jäljellä ja päätin käyttää hetken siitä pieneen summa summarumiin. Summa summarum ei ehkä ole oikea sana, koska tämä tuskin on viimeinen kirjoitukseni.

Harjoittelu täällä on ollut kaiken kaikkiaan hyvin mielenkiintoista. Olen nähnyt, tehnyt ja oppinut paljon. Ja koen, että Felm tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet tutustua Nepalin viittomakielialaan. 

Moni asia on täällä toisin kuin kotiSuomessa. Esimerkiksi opettaminen koulussa on hyvin erilaista. Koulunkäynti aloitetaan täällä 3-4 vuotiaana, mutta monia kuuroja piilotellaan maaseudulla ja heidän koulun aloittamisessa venyy. Tämä näkyy luokkaryhmissä. Samalla luokalla voi olla oppilaita ikähaitarilla 7-14. Myös opettajan rooli on täällä hyvin erilainen. Opettaja on selkeästi auktoriteetti. 

Nepal on köyhä maa ja valtion tuki viittomakielialan toimijoille (kouluja lukuunottamatta) ja viittomakielisille on vähäinen. Yhdistykset, liitto ja osa kouluista toimiikin pitkälti ulkomaisten rahoittajien tuella. Nepalin kuurojen liitto, NDFN, on käynyt neuvotteluja paikallisen teleoperaattorin NTC:n kanssa, joka päätti myöntää NTC:n palveluja käyttäville kuuroille ilmaiset videopuhelut, tekstiviestit puoleen hintaan sekä rajoitetun määrän internet-surffausta puoleen hintaan. Myös paikallisbussit (rahastajasta riippuen) myöntävät viittomakielisille (joilla on kuuroudesta kertova kortti mukana) alennusta bussimatkoista. Myös monille nähtävyyspaikoille on kuuroilla ilmainen sisäänpääsy. Valtio ei maksa kuuroille vammaistukea, eikä tulkkauspalvelua. 

Minun aikani täällä käy vähiin. Olen tavannut monia hienoja ihmisiä, innostunut kaikista harjoittelupaikoistani ja jollain tavalla ihastunut tähän maahan ja tähän kansaan. Pian on kuitenkin aika lähteä, mutta vielä minä joskus takaisin tulen..


Nyt muutamia kuvia harjoittelustani. Ensimmäiset kuvat Baglungista ja seuraavat Pokharasta.

Niin on kalenterikin täällä erilainen. 

Pokhara, vapaampaa opetusta/keskustelua Suomesta teej- vapaapäivänä hostellilla asuvien kanssa

Polttopalloa

Viimeisenä aamuna Pokharassa näin viimein Annapurnan koko komeudessaan. Ehkä se oli Pokharan tapa hyvästellä minut. 

Sirpa

Tilannekatsaus

Niin paljon kirjoitettavaa,enka tieda mista aloittaa.. Toisaalta kirjoitan blogia osana koulutehtavaa ja pitaisi kirjoittaa siihen liittyen. Ja siihen liittyen olisi paljon kirjoitettavaa, mutta.. Koska en ole nyt kirjoittanut hetkeen taidan tehda ihan vapaamuotoisen kuulumiskertomuksen.

Viimeisin kirjoitukseni nayttaa liittyneen vatsavaivoihin ja nyt ehka osa teista on luullut minun olleen taudin kourissa ja kykenematon kirjoittamaan.. Se ei onneksi pida paikkaansa. Olen ollut lomalla. Olen Pokharassa. Tarkoitus oli olla viikko,mutta olen kolme. Olen nepaliperheen luona, eika heilla ole ilmaista langatonta wifia ja blogin kirjoittaminen tulisi kalliiksi. Niinkuin on jo tullut vierailuni facebookissa ja whatsappissa. Nettikahviloita taalla on,mutta en ole ennattanyt..

Loma on sujunut hyvin. Kavin Chitwanin kansallispuistossakin ja olin yhden yon myos nepalilaisella lypsykarjatilalla. Lypsykarjatila kuuluu tiettavasti Nepalin ainoalle kuurolle maanviljelijalle ja hanen perheelleen.

Eilen osallistuin Pokharan kuurojen yhdistyksen teej- festivaaliin.

Lomani on nyt paattymassa, mutta en viela palaa Kathmanduun. Olen ensi viikolla harjoittelussa taalla Pokharan kuurojen koululla ja sitten Kathmandu, josta olenkin ollut jo kuukauden paivat poissa.

On ollut mahtavaa saada asua nepaliperheessa. Lapset kutsuvat minua didiksi (isosisko) tai auntieksi (tati). Olen oppinut syomaan kasin ja kokenut paljon.





Pari teej kuvaa ja sitten pari kuvaa lypsykarjatilalta.

Terveisiä Baglungista!

Aika kuluu, viikot vierii... Olen ollut sunnuntaista lähtien Baglungissa harjoittelijana kuurojen koululla ja täytyy sanoa,että rakastan paikkaa. On ihanaa, kun voi kulkea vaikka keskellä katua! Ei ole liikennettä paljon, ei! Niin rentouttavaa Kathmandun jälkeen. Aluksi pelkäsin jäädä
 yksin tänne: onhan Kathmanduun kuitenkin 270 km eli bussilla kymmenisen tuntia, mutta nyt en ajoittain haluaisi lähteäkään.. Tänään
 oli viimeinen päivä harjoittelussa (Kathmandun harjoittelu jatkuu vielä,mutta myöhemmin) ja haikein mielin poistuin, muutaman kyyneleenkin tirautin.

Baglungin kuurojen koulu eli Dhaulagiri deaf residential school avattiin vuonna 2007 16:lla oppilaalla. Koulussa on tällä hetkellä
133 oppilasta ja se toimii sisäoppilaitoksena eli oppilaat asuvat koulun asuntolassa. Koulu ja opiskelijat saavat tukea Forward Lookingilta (Felmin yhteistyokumppanilta), Plan Nepalilta ja valtiolta. Suomalaiset rahoittajat, donorit, ovat koululle tärkeitä. Koulussa on myös muutamia kuulevia oppilaita. Osalla heistä on kuuroja sisaruksia, kuurot vanhemmat tms ja osa on orpoja ja saavat sisäoppilaitoksesta kodin,koulutuksen, ruuan.

Viikko on kovin lyhyt aika suorittaa harjoittelua ja lupasin jo tulla uudestaan takaisin tanne. Jollain tavalla tuntuu, että pääsin kovinkin hyvin sisään porukkaan.. Niin opettajien kuin oppilaidenkin.

Ja kuvista voitte huomata, etta koulun ikkunoista avautuu aika huikeat maisemat!

Minulla on ollut paljon ohjelmaa vapaa-ajallakin. Olen saanut muutaman innokkaan oppaan/ kaverin ja olemme kiertäneet vaikka ja missa. He ovat kuuroja joten nepalilaisen viittomakielen taitonikin kehittyy samalla. Kehuvat sen olevan jo oikein hyva, mutta kokouksissa tipun joskus kyllä kärryiltä.


Seuraavat kuvat ovat minua hieman pelottaneeltakin reissulta. Kiipesimme kukkuloilla olevaan kylään ja sita ennen piti ylittää vaijerisilta. Pelkään korkeita paikkoja ja syviä vesiä, joten olin aika kauhuissani. Oppaanani oli nuori kukkuloilta kotoisin oleva poika, joka tietysti mennä kipitti kaukana edellä. Täällä joutuu kunto oikeasti koetukselle. Kutsuvat kylään, mutta täytyy oikeasti miettiä jaksaako mennä yli tunnin jyrkkää nousua.. Jaksaa, jaksaa! Kun tahtoo!

Lataan lisää kuvia Baglungin koululta sitten myöhemmin. Baglungissa olemme edelleen opiskelleet yhdessä kansainvälistä viittomista. Sen lisäksi olemme muun muassa pelanneet ja leikkineet (suomalaisia pelejä, polttopalloa ja tervapataa). Olen myos jälleen esittänyt viittomakielisiä satuja. Maalaishiiri ja kaupunkilaishiiri on hyvin suosittu täällä. Viittomakieli on täällä hyvin nuori ja ajattelin, etta koululla ei varmasti kovinkaan paljon ehditä opettaa viittomakielen eläväisyyttä, visuaalisuutta ja eläytymistä. Ja kuitenkin ne tukevat myos kansainvälistä viittomista ja seurustelua kansainvälisissä ympäristöissä. Ja ovat luonnollinen osa viittomakieltä.

Pikkuisten kanssa en kovinkaan paljon ollut. 

Nyt on loma! Pari viikkoa! Ja kuukauden päästä nähdään Suomessa! 

Sirpa

Gorkhaa ja vähän muutakin

Kävin Gorkhassa ja sehän oli kyllä mielenkiintoinen reissu.. Sanon kuulemma nykyisin jatkuvasti, että "onpa mielenkiintoista". Mutta kun on niin on. :)




Gorkhan kuurojen yhdistys avasi Gorkhaan kuurojen koulun 14 vuotta sitten. Pari vuotta yhdistys pystyi koulua pyörittämään, mutta sen jälkeen ajautui taloudellisiin vaikeuksiin ja koulusta tuli

valtion tukema public school. Koulussa on tällä hetkellä 116 oppilasta
ja 14 opettajaa, jousta 4 kuuroa. Nepalissa koulunkäynti ei ole ilmaista. Osa Gorkhan opiskelijoista opiskelee koulussa valtion tuella ja osa FL: n apurahalla/scholarshipillä. Rahoittajina on myös suomalaisia yksityishenkilöitä ja seurakuntia.

Vierailu koululla oli mukava ja olin ilahtunut siitä kuinka vaivattomasti pystyin oppilaiden kanssa keskustelemaan. Myös kuulevien opettajien kanssa keskustelin viittoen, koska se oli helpointa niin..

Valitettavasti minulla on vain pari kuvaa koulusta, eikä edes yhtään kuvaa uudesta kuurojen yhdistyksen rakennuksesta. Oli nimittäin tarkoitus, että otan enemmän kuvia maanantaina eli eilen, mutta tuli lakko, emmekä päässeet koululle, vaan kiersimme sen sijaan Gorkhan kaupunkia. Gorkha on muuten kuuluisa pelkäämättömistä sotilaistaan. Asiasta kiinnostuneet voivat lukea lisätietoa vaikkapa täältä: http://historianet.fi/aasia/gurkhat-ovat-taistelleet-britannian-puolesta-198-vuotta.

Iltapäivään mennessä lakko oli kuitenkin purkautunut ja pääsimme pikkubussilla Kathmanduun. Ja voi sitä vauhtia! Kukkulat ja pudotukset silmissä vilisten..

Tässä näette kulkupelimme, joka oli siis tietysti täynnä porukkaa.. Ei onneksi seisovia matkustajia tällä  kertaa.. 

Tekstin vapaamuotoisempi osuus:

Ostin kengät.

Kuulemma luultavasti

- ylihintaiset, foreigner price ja
-  huonolaatuiset

Pitäisi käydä vain tavarataloissa, joissa on fixed price eli sama hinta kaikille.. No olkoon. Ihan kivaltahan nuo näyttää..












Mutta minulla on myös perinteinen nepalilainen käsimaalaus. Ei ylihintainen ja kiva.

Pari kuvaa Gorkhasta:

Muutoksen tuulia

Olen vaihtanut harjoittelupaikkaa, hetkellisesti. Olen tällä hetkellä Felmin tärkeän yhteistyökumppanin, Forward lookingin, harjoittelijana kuurojen nuorten atk-kurssilla. Minä en kuitenkaan atk:ta opeta, vaan niitä samoja asioita kuin ompelimolla, hieman varioiden. Eilen meillä oli viittomakielinen taidetunti ja esitin "Taivas on sininen ja valkoinen" laulun suomalaisella viittomakielellä ja myös suomalaisen sadun Maalaishiirestä ja kaupunkilaishiirestä. En tavallisesti ole mikään esiintyjä, mutta näistä esityksistä olen kyllä nauttinut ja taidan perua sanani siitä, etteivät esitykset tulisi toistumaan. Ne toistuvat ainakin niin kauan kuin olen täällä.. :) Esitysteni jälkeen pyysin opiskelijoita esittämään minulle nepalilaisia satuja tai lauluja viittoen. Oli mukavaa. Mutta tänään oli taas erilainen päivä ensiavun merkeissä. 

Sunnuntain ja maanantain olen nk. kenttämatkalla, Gorkhassa, tutustumassa paikalliseen kuurojen kouluun. Gorkha on ilmeisesti noin 150 km päässä täältä, mutta erilaisista tieolosuhteista ja ruuhkista johtuen matkaan voi mennä 4-5 tuntia. Muutoksen tuulet puhaltavat kohta ihan tosissaan, nimittäin viikon päästä perjantaina onkin sitten aika lähteä Baglungiin. Olen Baglungin kuurojen koululla viikon harjoittelijana. Baglung on täältä melko kaukana, ajomatkaan voi mennä liki kymmenen tuntia, bussilla enemmänkin.

Tilannepäivityksenä voisin kertoa, että Baglungin jälkeen minulla on loma, josta ainakin osan vietän tämän mukavan, minua lentokentällä vastassa olleen, nuoren naisen perheen luona Pokharassa. Oikeaa nepaliarkea luvassa siis! Tuskin maltan odottaa. En ole varma kuinka tulen blogia päivittämään Baglungin tai lomani aikana, mutta se jää nähtäväksi. Loman jälkeen onkin sitten enää kolmisen viikkoa harjoittelua jäljellä. 

Tämä ilta oli erilainen. Kävin illallisella, tapaksilla, brittiläisen naapurin kanssa, joka on ammatiltaan lentäjä ja tekee maansisäisiä lentoja. Mielenkiintoisia olivat hänen tarinansa ja kuvansa. 




Nyt muutamia kuvia harjoittelupaikalta ja tiibetiläiseltä pakolaisleiriltä, jossa myös vierailin tänään. 

FL toimisto, nykyinen harjoittelupaikkani

Ehkä kolmasosa ryhmästä

Tiibetin pakolaisten talo

Naisia kutomassa mattoja 

Täällä on mukavaa ja kaikki on hyvin, mutta tokihan tänään on hetkittäin ajatuksissani pyörinyt tänään juhlittavat serkun häät eli terveisiä sukulaisille Suomeen juhlahumun keskelle!

Sirpa

Vuoristorataa..

Elämä täällä on välillä yhtä vuoristorataa.. Enimmäkseen olen täällä hirvittävän positiivisin mielin. Olen jo lämmennyt Kathmandullekin, joka on hyvin merkillinen suurkaupunki. Suuri kaupunki, jolla on pienen kaupungin habitus.. Ison kadun varrella on naisia paistamassa maissia ja tien toisella puolella suuri kansainvälinen muotiliike, ostoskeskuksen takana voi nähdä kanoja ja kukkoja tepastelemassa ja jalkapallokentän laidalla lehmän näykkimässä heinää. Kuulostaa auvoiselta, mutta lisätään tähän vielä se kaoottinen liikenne niin ollaan lähempänä totuutta. :) Mietin jo nyt ajoittain haikeudella sitä, että joskus tästä maasta joudun lähtemään, vaikkakin on tietysti mukavaa nähdä sitten kaikki ystävät, sukulaiset ja muutkin.. Mutta liki kaksi kuukauttahan minulla vielä on täällä oloa jäljellä. Lähtö vain piipahtaa mielessä, kun suunnittelemme ohjelmaa viimeisille viikoille..

Aamulla iloitsin, kun luulin löytäneeni kuurojen yhdistykselle kunnes tajusin etten ollutkaan. Kyselin apua ohikulkijoilta, kun tunsin olkapäälläni hennon taputuksen. Suloinen mummi, joka muisti tavanneensa minut, viittoi, että hän voisi opastaa minut yhdistykselle ja niin me lähdimme käsi kädessä. :)

Yhdistyskäynti oli kiva. Rupattelin kuurojen ikäihmisten kanssa ja törmäsin pois lähtiessä tuttuihin nuoriin, mutta harmikseni minulla oli sitten jo kiire harjoitteluun.

Melko hyvin olen sopeutunut, varsinkin kun ajatellaan, etten ole aiemmin juuri kehitysmaassa ollut. Matkustanut olen kyllä paljon, mutta kohteet ovat olleet hyvin toisenlaisia. Petroskoi ehkä lähimpänä tätä, vaikka silti hyvin kaukana tietysti monella tavalla.. Yksi asia, joka minussa edelleen herättää huolta, harmia ja surua on katulapset, mutta heistä kirjoitinkin jo aiemmin. 

Kaiken kaikkiaan koen oloni täällä hyvin turvalliseksi ja liikun melko usein yksinkin täällä, enkä kyllä pelkää. Elämää se on elämä täälläkin.  Ainut kerta, kun todella tunsin oloni uhatuksi oli apinatemppelillä, kun sain juosta apinoita karkuun. Tietysti pienellä varauksella on syytä asioihin täällä suhtautua. Eilen kotimatkalla seuraani lyöttäytyi kaksi pientä (ehkä 8-9v.) tyttöä. En oikein tiedä heidän tarkoitusperiään. He kulkivat mukanani jonkin matkaa ja keskustelimme englanniksi. Todella hyvin he englantia osasivatkin. Tietysti he kysyivät: hey miss, how do you like our country? It is beautiful, isn't it? Ja kertoivat: Yes, we live in Lalitpur. That house over there is my house and the other one is where she lives. Yes, we are friends. And where do you come from? Tytöt siis kysyivät mitä pidän heidän maastaan ja eikö se olekin kaunis, kertoivat missä asuvat ja kysyivät mistä tulen. Aiemmat kohtaamiset katulasten kanssa ovat saaneet minut hieman varpailleni, mikä on tietysti ihan hyvä eli hetken keskusteltuamme sanoin tytöille bye byet ja eksytin heidät. 


Rajojen ja itsensä ylittämistä tämä on ollut monin tavoin. Olen jopa esittänyt viittomakielisen runon. Halusin kertoa ompelimon tytöille miksi viittomakieli on minulle niin rakas ja tärkeä kieli. Merkityksellisempi kuin suomenkieli. Ajattelin, että tämän kertominen olisi tärkeää maassa, jossa vain harvoin kuulevat perheenjäsenet oppivat tai opettelevat viittomakieltä. Ps. en uusi esitystä. :)

Tämä päivä harjoittelupaikalla oli myös niin kiva! Sain ikioman kurthan ja olen siitä hyvin ylpeä! 
Enemmän on positiivista kuin on negatiivista! Ja jos ette jo arvanneet niin olen kyllä niin iloinen siitä, että tulin! :)

Sirpa

Vielä muutama kuva :) 

Ja kuulumisia viittomakielialalta yleisesti..

Olenpa nyt aktiivinen päivittäjä. Sataa vettä, on ilta ja pimeä joten miksipä ei.. :)


Monet ihmiset, joiden kanssa olen täällä keskustellut, ovat todenneet havaintoni Kathmandun kuurojen yhteisön voimaantumisesta ja aktiivisuudesta oikeaksi.

Rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että en ole kovin usein kuurojen yhdistyksellä käynyt. Aikataulullisista syistä ja siitäkin syystä, että se on kaupungin toisella puolella. Kilometrejä ei ehkä ole hirvittävän, mahdottoman paljon välissä, mutta näissä ruuhkissa paikallisbussilla menee kyllä tovi. Matkaa voi olla kymmenisen kilometriä tai alle, mutta koska bussi lähtee sitten,  kun se on jokseenkin täynnä, pysähtelee ruuhkissa ja pysähtyy välissä vartiksi isommalla bussiasemalla, voi matkaan mennä hyvin tuntikin. Täällä yhdistys on auki ma-pe ja su klo 10-17. Kaikki eivät halua pimeän aikaan (pimeä tulee klo 19) liikkua ja tämä on yksi syy poikkeavalle aukiololle.. Pimeällä ei ole kovin turvallistakaan täällä liikkua.

Sunnuntaina kuitenkin kävin yhdistyksellä ja tutustuin pikaisesti myös yläkerrassa tapahtuvaan viittomakielen opetukseen. Opetusryhmässä opetetaan kuuroja ikäihmisiä, jotka siis ovat uusia kielenoppijoita ja eläneet 60- 70 ikävuoteen saakka liki kielettöminä. Kielettömiä, kuuroja ihmisiä, on Nepalin maaseudulla paljon. Tarkkaa tilastotietoa ei ole, mutta joidenkin arvioiden mukaan määrä voi olla jopa 170 000. Heidän tilanteensa on vaikea. Ilman kieltä he eivät voi osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan, he eivät saa työtä, eivätkä mene naimisiin. Erityisen vaikealta tilanne näyttäytyy juurikin kuurojen ikäihmisten kohdalla. Heitä on paljon, eivätkä he ikänsä puolesta enää pääse kouluun. Kuinka opettaa heille nepalilaista viittomakieltä? Deaf Federationilla on erityinen komitea, joka työskentelee em. kysymysten parissa keskittyen erityisesti ikääntyneisiin oppijoihin.

Kerroin aikaisemmin siitä kuinka Nepalissa on paljon kuuroja ja viime postauksestani kävi ilmi, ettei tulkkeja kuitenkaan kovin paljon täällä ole. Tästä postauksestani taas ehkä ymmärrätte, että vaikka tulkeista on pulaa, niin pula ei kuitenkaan ole merkittävän suuri johtuen nepalilaisen viittomakielenkäyttäjien vähäisestä määrästä.

Maaseudun ongelmana on myös se, että opetusta on monissa kouluissa vain viidenteen luokkaan saakka ja nämä luokat käytyään moni kuuro jää kotiin maataloustyötä tekemään. Deaf Federation on myös huolissaan viitotun puheen käytöstä kuurojen lasten opetuksessa. Lapset eivät opi kunnolla, kun käytössä ei ole virallinen ja oikea viittomakieli.  Liitto onkin tehnyt esityksen hallitukselle nepalilaisen viittomakielen käytöstä kuurojen kouluissa. Osa opettajista kyllä käyttää nepalilaista viittomakieltä opetuksessa, mutta eivät valitettavasti kaikki.


Vanhustyöstä innostuneena minä tietysti jälleen kiinnostuin tästä nsl courses for elderly- ryhmästä ja sovin, että tulen torstaina uudelleen (aamulla, ennen oikean harjoitteluni alkua) paikan päälle seuraamaan opetusta sekä keskustelemaan ja hörppimään teetä kuurojen mummojen ja pappojen kanssa. :)

Viittomakielentulkkausta Nepalissa

Kävin perjantaina tapaamassa NASLI:n puheenjohtajaa, viittomakielentulkki Sanua. Olin jo sähköpostitse saanut vastauksia kysymyksiini, mikä olikin hyvä, koska lopulta meillä oli vain puolisen tuntia aikaa keskustella. Tämä johtui siitä, että 1) eksyin ja lopulta Sanun piti käydä hakemassa minut kadulta (en ollut onneksi kaukana) ja 2) keskustelin ensin Nepalin Deaf Federationin johtajattaren kanssa ja keskustelumme venyi.



Nyt siis hieman viittomakielentulkkauksesta Nepalissa. Varsinaista tulkkikoulutusta ei tällä hetkellä ole ja alalla työskentelevät ovat pääsääntöisesti käyneet kuurojen yhdistyksen järjestämän nepalilaisen viittomakielen kurssin, 6 kk, ja oppineet tulkkaamaan käytännön kautta. Puheenjohtajan mukaan tulkkien määrää on vaikea arvioida, mutta NASLI:lla on 46 jäsentä ja heistä 10

työskentelee kokopäiväisesti viittomakielentulkkina. Suurin osa heistä jonkin kuurojen yhdistyksen palkkaamana. Tällä hetkellä tulkkia tarvitsevan kuuron tulisi ennen tulkkaustarvetta tehdä asiasta kirjallinen anomus kuurojen yhdistykselle. On kuitenkin pari tulkkia, joihin voi olla suoraan yhteyksissä ilman hakumenettelyä. Tämä on tietysti nopein tapa. Tulevaisuuden tavoitteena olisi saattaa tulkit yhden kattojärjestön alle.  Ala on uusi ja suurimpia ongelmia on koulutuksen puutteen ohella viittomakielentulkin määrittelyyn liittyvät haasteet. Virallista määrittelyä ei ole ja monet nepalit mieltävätkin kaikki viittomakieltä hallitsevat tulkeiksi. Myös useat kuurojen koulun opettajat kutsuvat itseään tulkeiksi, vaikka eivät sitä ole. Kysyin tulkkien palkkauksesta ja puheenjohtajan mukaan palkka on puolen päivän työstä 700 - 1000 nepalin rupiaa ja kokopäivätyöstä 1500- 2000 rupiaa. Nepalin palkkatasoon suhteutettuna tuo lienee keskitasoa.


Tällä hetkellä NASLI käy hallituksen kanssa  neuvotteluja formaalin tulkkikoulutuksen käynnistämiseksi Nepalissa. Sain nähdä englanninkielisen hahmotelman tuosta suunnitelmasta. 
Se mitä seuraavaksi kerron on siis pelkkä suunnitelma. Suunnitteilla olisi 10 kk moduuli (nsl opintoja) +  10 kk tulkkauksen opintoja. Kolmas suunniteltu moduuli on tarkoitettu alalla jo pidempään olleille.  Ensimmäisen moduulin, basic intermediate NSL, opintojen jälkeen tulkkauksesta kiinnostunut voisi siis  jatkaa toiselle moduulille, basic certificate course in SL interpreting), jossa tutustutaan mm. nepalilaisen viittomakielen lingvistiikkaan (nepalilaisen vkielen ja viitotun nepalin eroihin, tilankäyttöön, nonmanuaalisuuteen), viittomakielen tulkkaukseen professiona (erilaiset tulkkaustilanteet, tulkin rooli, tulkin etiikka), tulkkauksen teoriaan, kuurojen yhteisöön ja -kulttuuriin, kehitetään omaa viittomavarastoa sekä harjoitellaan puheelle ja nepalilaisella viittomakielelle tulkkausta. Todistukset olisivat voimassa 5 vuotta, jonka jälkeen sen voisi uusia osoittamalla kehittäneensä jatkuvasti omaa tulkkaustaitoaan  (osallistumalla alan seminaareihin, olemalla nasli:n aktiivinen jäsen, jne.).. 

Kaiken kaikkiaan täytyy sanoa, että minä näin suunnitelmassa paljon hyvää. Etenkin kun ajatellaan, että kyseessä on ensimmäinen hahmotelma viittomakielen tulkkikoulutuksen opetussuunnitelmaksi Nepalissa. Olen vasta opiskelija itsekin, mutta uskoisin voivani silti sanoa näin. Olen myös iloinen  tavattuani täällä useita alalla toimivia ja asialle omistautuneita ihmisiä! Minä todella toivon, että hallitus hyväksyy tämän ja tukee esitystä. Opetussuunnitelmassa oli monia ilahduttavia ja ehkä Nepalin mittakaavassa jopa edistyksellisiä asioita. Suunnitelmassa kerrottiin kuurojen reletulkkien tarpeesta erityisesti kansainvälisissä tilaisuuksissa ja toivottiin mahdollisten uusien koulutusohjelmien olevan myös kuuroille avoimia.

Positiivista on myös se, että opetussuunnitelmaa on suunniteltu ja kehitetty erityisesti yhteistyössä Nepalin Deaf Federationin ja kuurojen yhteisön kanssa.  NASLI olisi kuitenkin kiinnostunut kaikesta tuesta ja yhteistyöstä Suomen ja suomalaisten oppilaitosten kanssa. Tokihan täällä joitakin suomalaisia viittomakielialan vaikuttajia tunnetaan ja tietysti voin olla erityisen ylpeä meidän rautarouvasta, Kauppisen Liisasta! :)

Kävin eilen Kathmandun kuurojen yhdistyksellä ja törmäsin siellä viittomakielentulkkiin, joka tällä hetkellä opiskelee työn ohella lingvistiikkaa Tribhuvanin yliopistossa. Hän oli herttainen ja halusi antaa minulle kirjan, jossa hän selvittää nepalilaisen viittomakielen alkuperää, kehitystä ja rakennetta. Kirja vaikuttaa hyvin, hyvin mielenkiintoiselta, mutta en valitettavasti pysty lukemaan sitä, koska se on nepaliksi. Tämä tulkki halusi kuitenkin antaa minulle kirjan joka tapauksessa ja arveli, että joskus vielä pystyisin sitä lukemaan. Haaste vastaanotettu! Nepalilainen tuttuni sanoi, että oppisin kieltä ehkä viidessä- kuudessa vuodessa.

Voisinkin luvata itselleni, että palaan viiden vuoden kuluttua tänne, osaan lukea tekstejä busseissa ja muualla, pystyn sanomaan muutkin kuin "ali ali" ja "namastee" ja voisin sitten samalla tarkastella millaisia muutoksia on vaikkapa tulkkauksen saralla tapahtunut.

Elämästä harjoittelun ulkopuolella

Kuukausi takana ja tasan kaksi edessä!


Tänään minulla oli tapaamisia, joista mainitsin viime postauksessa, mutta kerron niistä myöhemmin..


Ja keskityn nyt sen sijaan ruokaan..

Ja sen jälkeen kerron matkustamisesta paikallisbussissa ja pohdin identiteetti- ja samaistumisasioita..

Mutta se ruoka..

Tyypillisin eli :Dhaal bhat tarkari

Riisiä, linssikastike, kasvistarkari, kanacurry ja tulista acharia (tulinen tomaattikastike)

Tämä on perusruoka, jota paikalliset saattavat syödä kaksi kertaa päivässä.. 

Momoja, eräänlaisia kanalla, puhvelinjauhelihalla tai kasviksilla täytettyjä nyyttejä

Chowmein, nuudeliwokkia kanalla, kasviksilla tmv.

Ruoka on täällä hyvää, enkä ole ollut vatsataudissa, mutta olen viettänyt aktiivista elämää suuremmin herkuttelematta ja niinpä olen ilokseni huomannut painoni tippuneen! Kun voisikin aina tarvittaessa tehdä tämmöisen dieetin, että lähtee muutamaksi viikoksi tänne. ;)

Kävelen paljon, mutta kuljen myös paikallisbussilla. Kaikki turistit tai täällä asuvat länsimaalaiset eivät paikallisbussilla välitä kulkea, mutta minusta siinä on oma viehätyksensä. Ne ovat siis käytännössä vain hieman pakettiautoa isompia minibusseja (hiaceja) ja ne tupataan aina ihan täyteen niin, että tämä rahastajapoika saattaa roikkua auton ulkopuolella ja hyvin moni saa seisomapaikan. Minäkin kerran. On joitakin isompiakin busseja, mutta itse olen usea,min kulkenut näillä pienemmillä. Ikkunassa lukee nepaliksi minne bussi on menossa, mutta rahastajapoika huutaa myös aina lähtiessä määränpääaseman ja muutamia sivupysäkkejä. Kun on aika lähteä eli bussi alkaa olla jokseenkin täynnä ihmisiä, rahastajapoika hakkaa bussin kylkeä ja matka alkaa.. Vähän väliä poika avaa oven (pakettiauton sivulle vedettävä) ja huutaa taas määränpääaseman ja välipysäkkejä (esim. Ratnapark, Ratnapark, Sundhara, Pulchowk). Ja taas hakkaa bussin kylkeä lähdön merkiksi. Ja nepalipoppi raikaa. :)

Nyt hieman pohdintaa identiteetistä ja samaistumisesta.. 

"Ulkomaalainen" - oli ensimmäinen asia, jota näin lasten toisilleen viittovan, kun kävin kuurojen koululla. Niin, ja onhan tämä niin erilainen maa kaikin puolin, että tietysti aika useinkin tunnen olevani erilainen. Esimerkiksi silloin, kun odotan mahdollisuutta kadunylitykseen ja ohi ajaa kaksi koulubussia, joista molemmista kaikki lapset vilkuttavat minulle ja huutavat "Hello!" :) Tuo on aika kivaa oikeastaan :). Tietysti se vähän toisinaan harmittaa, että minulta toisinaan rahastetaan enemmän, mutta joissain tilanteissa sen ymmärtääkin.. Ja toisaalta alan sopeutua :liikun yksin täpötäysissä paikallisbusseissa ; riisun kengät ovella ja kuljen paljain jaloin, vaikka minulle sanotaan ettei minun tarvitse; istun lattialle, vaikka minulle kannetaan tuoli jne. :)

Silloin taas tunnen olevani länsimaalainen, kun toinen länsimaalainen tulee kadulla vastaan ja hymyilee tai tervehtii. Täällä ei tähän aikaan vuodesta ole kovinkaan paljon turisteja, eikä majapaikkani seutuvilla varsinkaan. Thamel on sitten asia erikseen. 

Käsitettä viittomakielinen tuskin kovinkaan hyvin täällä tunnetaan ja siksi jotkut valitettavasti menettävät kiinnostuksensa minua kohtaan saadessaan tietää, etten olekaan kuuro. Eivät onneksi 

kaikki! Kerran eräs kohtaamani kuuro jopa esitteli minut toiselle kuulevalle: "tässä toinen kuuleva, 

keskustelkaa". Jouduin sanomaan, ettei se oikein onnistu, kun en puhu nepalia, eikä hän englantia. Enkä toisaalta myöskään millään muotoa samaistu kaikkiin maailman kuuleviin ihmisiin, vaan paremminkin viittomakieliseen yhteisöön. Mutta niin, ei todellakaan kaikki ole tuollaisia. 

Tulkki tai sellaiseksi tuleva. 

Same, same, but different. Toki löydän paljon yhteistä keskusteltavaa paikallisten tulkkien kanssa ja ehkä, ehkä, ammatillinen identiteettinikin on täällä vahvistunut, vaikken tulkkaamaan tietenkään täällä pysty.