Näytetään tekstit, joissa on tunniste nähtävyydet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nähtävyydet. Näytä kaikki tekstit

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Käymisen arvoisia paikkoja

Joku kysyi kerran minulta, että onko minulla jo suosikkipaikkoja Brysselissä..

Ei oikeastaan.. Koska minulla on hyvin harvoin suosikkipaikkoja missään. En ehkä ole kanta-asiakastyyppiä.. Suosikkipaikkoja ei meinaan tule heti mieleen Suomesta tai kotipitäjältäkään.. Tietysti jos hetken miettii.. Niin.. Vaasassa Othellon leipomo, sisustusliike Säde, joogakoulu meren rannalla. Turussa joogakoulu Fuego lounge. Hankasalmella Tuliaistupa. Kuopiossa Mummola -kahvila.

Täällä olen ollut vasta vähän aikaa..Mutta ajattelin silti kirjoittaa joistain paikoista, joissa täällä kannattaa käydä..ne on nyt listattu enemmänkin turistin näkövinkkelistä ja suurin osa juurikin niitä pakollisia käyntikohteita..



Grand Place, maailman kauneimmaksikin väitetty aukio.







































Parc du Cinquantaire



Lenkkeilypuistoni. Puisto avattiin Belgian itsenäisyyden viisikymmenvuotisjuhlan kunniaksi. Puiston 
keskellä oleva riemukaari valmistui kuitenkin vasta 25 vuotta juhlan jälkeen, vuonna 1905. Täällä on myös erinäisiä museoita ja kuulemani mukaan jostakin portaikosta pääsee ylös ihastelemaan 360 
asteen panoraamamaisemaa. En ole sitä vielä tehnyt.























Parc Leopold


Näköjään puistot ovat minulle tärkeitä. Kaipaan kyllä ihan reilua, kunnon metsää. Parc Leopold on 
EU-alueella sijaitseva pieni puisto, jonne menen joskus lukemaan kirjaa, nauttimaan auringosta ja 
 katselemaan rakastuneita ja toisiinsa kiinni liimautuneita joutsenia. Tämä on suosittu lounas-
/picnicpaikka niin nuorten kuin EU-virkamiestenkin keskuudessa. 



















Etsi joku sarjisseinä. Tämä on Ric Hochet osoitteessa Rue des bons Secours. 

















Belgialainen käsintehty suklaa ja macaronsit. Marcolini on hyvä. Marcolinilla on useampia 
myymälöitä, mutta kannattaa käydä Sablonin alueella, jossa on heidän lippulaivamyymälänsä ja jossa
 suklaat on esillä kuin taideteokset. Kannattaa siis mennä sinne mystiseen yläkertaan, jossa minäkään 
en vielä käynyt. Suositeltava paikka on ilmeisesti myös Maison Dandoy, joka on erikoistunut 
kekseihin. Keksit ovat matkaoppaiden mukaan aivan järisyttävän hyviä! Olen käynyt toistaiseksi vain
 ovella kuolaamassa.. Nämä herkuthan eivät mitenkään kovin halpoja täällä ole. MyösWittamer
 Sablonin alueella on tunnettu ja arvostettu konditoria. 








Vohvelit. Parhaimmat löytyy mielestäni ulkona olevista kojuista, esim. Vitalgauffre Rue Neuvella. Myös waffelfactory on kiva. :)












Cathedral St Michael & St Gudula





Iso katedraali, jossa kuninkaallisiakin häitä vietetään. Paikka, joka saa hiljentymään. Osuin paikalle 
messun aikaan sunnuntaina. Alkuperäisessä kunnossa olevaan kryptaankin pääsee tutustumaan pientä 
maksua vastaan. 























No.. Pakkohan se on olla listalla mukana. Kaupungin mannekiini. Manneken pis.










Ja pikkusiskonsa Jeanneke pis. Joka on vähemmän tunnettu, mutta tarkemmin vartioitu. Kalterien takana ja syrjäisellä kadulla. Jossain olisi vielä Zinneke pis, pissaava koira. Sitä en ole vielä nähnyt. 












Atomium.








Euroopan parlamentti.
















Frittikioskit. Voin suositella erityisesti Place Jourdanilla olevaa Maison Antoinea. 







Shoppailuun. Jos ei pelkää suuria ihmisjoukkoja ja haluaa kivoja vaatteita pilkkahintaan, voi yrittää rynnitä Primarkiin. Sijaitsee ostoskatu Rue Neuvella. Pidän paljon myös ulkokirppis Jeu de ballen tunnelmasta ja Midin sunnuntaisesta hedelmävihannesmarkkinoista, jossa tunnelma usein on kuin suoraan Pohjois-Afrikasta. 

Aksum- kahvila. Rue des Eperonniers 60. En ole vieläkään käynyt, mutta tarkoitus on. Toinen omistajista on ilmeisesti suomalainen ja kahvia kehutaan Brysselin parhaimmaksi. Paahtavat sen itse etiopialaisista pavuista.

Sellaisia vinkkejä tänne tuloa pohtiville! 

Minä painun nukkumaan! Huomenna aamuun töihin. Öitä! 

Sirpa


















torstai 26. maaliskuuta 2015

Videota pukkaa pitkästä aikaa..!




Aluksi yleisesti kuulumisia ja sitten siitä miksi ja kenen (teistä ) kannattaisi Brysseliin matkustaa..  

Tämä voi yllättää..
Sarjakuvaihmisten
Antiikista kiinnostuneiden. Antiikkia metsästävien kannattaa suunnata Marollesin alueelle, jossa on lukuisia antiikkiliikkeitä ja sunnuntaisin antiikkimarkkinoita.
Suklaaihmisten. Suklaapuoteja on joka puolella. Oikeasti! Ja jopa Mäkkärissä myydään Macaronseja! Mutta suklaan ystävän ehdoton paikka on Sablonin alue! Jotkut harrastavat suklaapuodeissa hop on hop off-tyyppistä kiertelyä. Joka puodissa kun saa yhden maistiaissuklaan, kiertävät jotkut maistiaisten perässä monta puotia. Tunnetuimpia suklaataloja lienevät Marcolini, Neuhaus, Leonidas.
Olutihmisten
Tätä en videolla maininnut, mutta. Shoppailijoiden. 

Onhan täällä edellä mainittujen lisäksi paljon muutakin nähtävää ja itse asiassa taisin jättää ne merkittävimmät tältä listauksesta pois. Grand Placen upea aukio, Manneken pis, Atomium.

Videon lopulla pääsette kurkkaamaan lyhyesti mun huoneeseen. Se on pieni, kompakti ja sievä. :)

Moimoi!

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Kuuron matkaoppaan terveiset

Tänään kiertelin Swayambunath- apinatemppelillä kuuron matkaoppaan kanssa. Tässä hänen terveisensä kaikille teille:




Pahoittelen ei-niin-hyvää kuvanlaatua. Olin saanut ko oppaan tiedot itse asiassa eräältä lehtoriltamme ja mies oli hyvin otettu, hämmentynyt ja onnellinen siitä, että tieto hänestä on Suomessa levinnyt. (Ps. oppaan yhteystiedot saa minulta jos reissu Nepaliin kiinnostaa. :) )

Temppelialue oli ja on todellakin apinoiden valtaama. Ihania, hellyttäviä ja vähän pelottaviakin.

































Bussissa opas kysyi harrastanko liikuntaa Suomessa. Kovasti ihmettelin kysymystä, kunnes perille saavuttuamme tajusin... 























Ennen kuin sukulaiset nyt huolestuvat niin täytyy sanoa, että hänhän on siis onnellisesti naimisissa oleva perheenisä :)







keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Nähtävyyksiä ja elämää Kathmandun kaduilta

Täällä on ollut lämmintä.. Noin +30 joka päivä, eikä kunnon monsuunisateitakaan vielä kuin ehkä yhtenä päivänä. Luin lehdestä, että monsuunit tulisivat muutenkin tänä vuonna lievempänä. No hyvä minulle! Ja aika monelle muullekin. Toki sade tervetullutta on, mutta jos ei niin runsaasti tänä vuonna.. :)

Lakkoa ei tullutkaan joten nähtävyyspäivä toteutui. Tässä hieman kuvia sieltä:















Pashupatinathin vierailulta, Pashupatinath on yksi hindujen pyhimmistä temppeleistä.
Vaikuttava käynti. Paikka,  jossa elämä ja kuolema ovat vahvasti läsnä. Meneillään oli kolmet hautajaiset. 










Boudhanath stupa, Nepalin suurin stupa









Minä ja gurut







Minä ja toisenlaiset gurut eli harjoitteluni ohjaajat





Katujen lapset

Elämä täällä ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista; nähtävyyksiä, hedelmäkoreja ja suloisia lehmiä. Vaikka onhan se sitäkin kuten olette kuvistani ehkä huomanneet. On kuitenkin tärkeää tiedostaa, että Nepal on kaunis, mutta köyhä maa, ja että monet ihmiset elävät täällä äärimmäisessä köyhyydessä. Kerron tässä postauksessa hieman eräästä minunkin elämään ja täällä olemiseen merkittävästi vaikuttavasta seikasta; kaupungistumisen ja äärimmäisen köyhyyden lieveilmiöstä: kerjäämisestä ja katulapsista.

Katu on vaarallinen paikka lapselle kasvaa ja elää. Kathmandun alueella ja myös muualla Nepalissa on melko paljon katulapsia ja kerjääminen onkin usein periytyvä elämäntapa. Osa katulapsista on orpoja, osa heistä kerjää yhdessä muun perheen kanssa. Törmään näihin lapsiin useita kertoja viikossa. Heidän elämäntapansa on hyvin surullinen ja vaikea, mutta se ei korjaannu sillä,että minä annan muutaman roposen. Päinvastoin. Rahan tms antaminen tekee kerjäämisestä kannattavaa.


Osa näistä ihmisistä on hyvinkin päällekäyviä. He tulevat kohti paperinpalan kanssa, viittovat "ruoka, ruoka", saattavat nipistää, yrittää estää sinun pääsyn eteenpäin, seurata sinua ja tarttua ostoskasseihisi. Usein näistä tilanteista kuitenkin selviää ongelmitta. Minulla ei ole ollut suurempia ongelmia ja olen ymmärtänyt, että tämä katulapsi- ja kerjäläisongelma on vielä suurempi haaste Intian suuremmissa kaupungeissa.

Mutta tällaista tällä kertaa. Voikaa hyvin!

Sirpa