torstai 11. syyskuuta 2014

Lähtöpäivän aamuna




Kulje,
kulje kuin tarhuri polkua pitkin.
Pysähdy,
katsele,
kuuntele;
Kaikkea koeta kädellä,
kuin äiti kuumeisen lapsen otsaa
.
Tabermann.

















































Lennä, lennä hetken tulinen lintu.
Tee pesä pilvien väliin.
Sitä se onni on,
ettei hetkeen katso taakseen,
eikä eteen.

Tabermann.













Kauas oli lennettävä
Paljon oli unohdettava
Hullun lailla oli tanssittava.
Tabermann.









Se että on kerran käynyt kaukana,
se jatkui,
sitä on kauan kaukana.
Ihmiset muistavat sen,
tulevat luo ja sanovat:
-Sinä olet ollut jossain kaukana
-Niin olen, minä vastaan

ja tunnen että se on totta.Kaukana minä olen ollut.
Seuraavalla kerralla minä kysyn:
-Olenko nyt täällä?
Olenko nyt lähellä?
Vai olenko perillä jo?


Sano sinä se minulle.

~Eeva Kilpi~




Pian nähdään!

















Sirpa



lauantai 6. syyskuuta 2014

Jäähyväisiä ja paluujännitystä

Niin vierii aika. 6 päivää jäljellä. Niin voi sanoa, koska lähtö on torstaina illalla. Kahdet jäähyväiset pidetty ja ainakin kahdet edessä. Kolmet harjoittelutahojen puolesta. Tavallaan haluaisin jäädä. Tavallaan se olisi mahdollistakin. Mutta sitten kuitenkin, koska esimerkiksi koulua on enää muutama raportti ja yksi harjoittelu jäljellä, lienee viisainta palata. Ja se harjoittelu onkin heti viikko paluun jälkeen. Hieman kyllä jännittää, koska olen nyt kolme kuukautta toiminut toisella viittomakielellä ja se näkyy esimerkiksi skypekeskusteluissani suomalaistenkin kanssa. Ajattelin, ettei minun tarvitse huolestua, koska olen kuitenkin käyttänyt suomalaista viittomakieltä koko ikäni, mutta näköjään näinkin voi käydä. No, mutta.. Luultavasti unohdan nepalilaisen viittomakielen melko nopeasti, kun kone laskeutuu Helsinki- Vantaan kiitoradalle. Suomeen paluu mietityttää monessakin mielessä. Koulua on vähän, minulla ei ole asuntoa ja pitäisi miettiä hakeutuako sosiaalialan vai tulkkipuolen hommiin. Työtilannehan sen ehkä kyllä määrää, ja se missä haluaa asua.

Kesäni täällä on ollut aivan huikea. Kohtaamani ihmiset ovat tehneet siitä huikean. Luonto ja maisemat täällä ovat myös huikeat ja kuvaukselliset.  Ja kulttuurit. Mutta ennen kaikkea muistan kohtaamani ihmiset ja heillä on erityinen paikka mielessäni ja sydämessäni.

En minä tietenkään surun murtama ole. Paitsi vähän. Odotan ilolla ystävien ja sukulaisten näkemistä ja uusia haasteita.






Jäähyväiset Forward Lookingilla






tiistai 2. syyskuuta 2014

Muistoja Pokharasta

+28, mutta ilma on jotenkin selvästi viilentynyt. Tuulee ja paleltaa. Minulla on syysflunssa. Yritän syyttää siitä Kathmandua ja huonoa ilmaa, koska niistän mustia hiukkasia, mutta tosiasiassa vilustuin luultavimmin Pokharassa, kun kastuin läpimäräksi mopoajelulla. Se olikin mielenkiintoinen reissu se. En ole ennen edes ollut mopon kyydissä, en Suomessa, enkä muuallakaan. En ollut Kathmandussa suostunut, kun oli kyytiä tarjottu. Ja niin olin sitten ensimmäistä kertaa mopon kyydissä Nepalissa, kiemuraisilla, muhkuraisilla kukkulateillä kaatosateessa puolitutun kyydissä. Satoi niin paljon, etten lopulta nähnyt silmälasieni takaa mitään ja hetken ajattelin, että voi olla parempikin niin. No loppu hyvin kaikki hyvin eli reissusta selvittiin turvallisesti.

Täytyy myöntää, että Pokharan vilkkaan sosiaalisen elämän ja perhe-elämän jälkeen olin hetken tylsistynyt Kathmandussa, vaikkakin pääsin heti palattuani illalliselle mukavan harjoittelun ohjaajan mukavan perheen luo. No eipä tuota tylsyyttä ja ikävää kauan jatkunut, kun sunnuntaina kävin visiitillä entisellä harjoittelupaikallani ja eilen tutustuin uusiin ihmisiin Bakery cafessa ja sain sieltä uusia tovereita. Yhden luo olen itse asiassa menossa tänään yöksi ja ensi viikolla vielä ennen lähtöä hänen kanssaan Bhaktapuriin. Mahtavaa. Harmi vain, etten tutustunut näihin tovereihin aiemmin. Olen käynyt liian vähän bakery cafessa. Koska se ei ole mikään halpa paikka. On suomalaiselle, mutta ei paikalliseen hintatasoon nähden.


Pokhara, jossa olin kolme viikkoa on suosittu turistikohde. Siellä on kolme järveä, paljon nähtävää, tehtävää ja koettavaa. Moni lähtee sieltä trekkaamaan ja moni harrastaa extremelajeja siellä. Paragliding, benjihyppy, kanjonilta laskeutuminen köyden varassa, you name it. Pokharan lakeside on erityisesti turistien suosiossa, samalla tavalla kuin Kathmandun Thamel. Siellä on ulkomaisia ravintoloita, matkanjärjestäjiä, baareja, kalliita resortteja, ym, ym. Minäkin olin Pokharassa veneilemässä Pokharan perheeni kanssa.



















Melko tyypillinen maisema maaseudulta ja tyypillisiä nepalitaloja maalta.







Pokhara on Nepalin sateisinta seutua monsuunin aikaan. Minun lomani ei onneksi ollut yhtä sadetta, mutta eräänä yönä satoi kyllä niin paljon, että aamulla reitti kuurojen koululle tulvi.




Minä Gurung asussa. Ystäväni olivat kastiltaan gurung. 









Thakali ravintolan dal bhat set. Thakali kasti on kuuluisa erinomaisesta ruuastaan ja juuri tästä setistä. Tämä on oikeasti todella hyvää!




Sirpa



sunnuntai 31. elokuuta 2014

Viittomakielialan harjoittelusta Nepalissa

Terveiset Kathmandusta. Puolitoistaviikkoa elämää Nepalissa jäljellä ja päätin käyttää hetken siitä pieneen summa summarumiin. Summa summarum ei ehkä ole oikea sana, koska tämä tuskin on viimeinen kirjoitukseni.

Harjoittelu täällä on ollut kaiken kaikkiaan hyvin mielenkiintoista. Olen nähnyt, tehnyt ja oppinut paljon. Ja koen, että Felm tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet tutustua Nepalin viittomakielialaan. 

Moni asia on täällä toisin kuin kotiSuomessa. Esimerkiksi opettaminen koulussa on hyvin erilaista. Koulunkäynti aloitetaan täällä 3-4 vuotiaana, mutta monia kuuroja piilotellaan maaseudulla ja heidän koulun aloittamisessa venyy. Tämä näkyy luokkaryhmissä. Samalla luokalla voi olla oppilaita ikähaitarilla 7-14. Myös opettajan rooli on täällä hyvin erilainen. Opettaja on selkeästi auktoriteetti. 

Nepal on köyhä maa ja valtion tuki viittomakielialan toimijoille (kouluja lukuunottamatta) ja viittomakielisille on vähäinen. Yhdistykset, liitto ja osa kouluista toimiikin pitkälti ulkomaisten rahoittajien tuella. Nepalin kuurojen liitto, NDFN, on käynyt neuvotteluja paikallisen teleoperaattorin NTC:n kanssa, joka päätti myöntää NTC:n palveluja käyttäville kuuroille ilmaiset videopuhelut, tekstiviestit puoleen hintaan sekä rajoitetun määrän internet-surffausta puoleen hintaan. Myös paikallisbussit (rahastajasta riippuen) myöntävät viittomakielisille (joilla on kuuroudesta kertova kortti mukana) alennusta bussimatkoista. Myös monille nähtävyyspaikoille on kuuroilla ilmainen sisäänpääsy. Valtio ei maksa kuuroille vammaistukea, eikä tulkkauspalvelua. 

Minun aikani täällä käy vähiin. Olen tavannut monia hienoja ihmisiä, innostunut kaikista harjoittelupaikoistani ja jollain tavalla ihastunut tähän maahan ja tähän kansaan. Pian on kuitenkin aika lähteä, mutta vielä minä joskus takaisin tulen..


Nyt muutamia kuvia harjoittelustani. Ensimmäiset kuvat Baglungista ja seuraavat Pokharasta.
























Niin on kalenterikin täällä erilainen. 









Pokhara, vapaampaa opetusta/keskustelua Suomesta teej- vapaapäivänä hostellilla asuvien kanssa







Polttopalloa





Viimeisenä aamuna Pokharassa näin viimein Annapurnan koko komeudessaan. Ehkä se oli Pokharan tapa hyvästellä minut. 































Sirpa






sunnuntai 24. elokuuta 2014

Tilannekatsaus

Niin paljon kirjoitettavaa,enka tieda mista aloittaa.. Toisaalta kirjoitan blogia osana koulutehtavaa ja pitaisi kirjoittaa siihen liittyen. Ja siihen liittyen olisi paljon kirjoitettavaa, mutta.. Koska en ole nyt kirjoittanut hetkeen taidan tehda ihan vapaamuotoisen kuulumiskertomuksen.

Viimeisin kirjoitukseni nayttaa liittyneen vatsavaivoihin ja nyt ehka osa teista on luullut minun olleen taudin kourissa ja kykenematon kirjoittamaan.. Se ei onneksi pida paikkaansa. Olen ollut lomalla. Olen Pokharassa. Tarkoitus oli olla viikko,mutta olen kolme. Olen nepaliperheen luona, eika heilla ole ilmaista langatonta wifia ja blogin kirjoittaminen tulisi kalliiksi. Niinkuin on jo tullut vierailuni facebookissa ja whatsappissa. Nettikahviloita taalla on,mutta en ole ennattanyt..

Loma on sujunut hyvin. Kavin Chitwanin kansallispuistossakin ja olin yhden yon myos nepalilaisella lypsykarjatilalla. Lypsykarjatila kuuluu tiettavasti Nepalin ainoalle kuurolle maanviljelijalle ja hanen perheelleen.

Eilen osallistuin Pokharan kuurojen yhdistyksen teej- festivaaliin.

Lomani on nyt paattymassa, mutta en viela palaa Kathmanduun. Olen ensi viikolla harjoittelussa taalla Pokharan kuurojen koululla ja sitten Kathmandu, josta olenkin ollut jo kuukauden paivat poissa.

On ollut mahtavaa saada asua nepaliperheessa. Lapset kutsuvat minua didiksi (isosisko) tai auntieksi (tati). Olen oppinut syomaan kasin ja kokenut paljon.





Pari teej kuvaa ja sitten pari kuvaa lypsykarjatilalta.