Niin vierii aika. 6 päivää jäljellä. Niin voi sanoa, koska lähtö on torstaina illalla. Kahdet jäähyväiset pidetty ja ainakin kahdet edessä. Kolmet harjoittelutahojen puolesta. Tavallaan haluaisin jäädä. Tavallaan se olisi mahdollistakin. Mutta sitten kuitenkin, koska esimerkiksi koulua on enää muutama raportti ja yksi harjoittelu jäljellä, lienee viisainta palata. Ja se harjoittelu onkin heti viikko paluun jälkeen. Hieman kyllä jännittää, koska olen nyt kolme kuukautta toiminut toisella viittomakielellä ja se näkyy esimerkiksi skypekeskusteluissani suomalaistenkin kanssa. Ajattelin, ettei minun tarvitse huolestua, koska olen kuitenkin käyttänyt suomalaista viittomakieltä koko ikäni, mutta näköjään näinkin voi käydä. No, mutta.. Luultavasti unohdan nepalilaisen viittomakielen melko nopeasti, kun kone laskeutuu Helsinki- Vantaan kiitoradalle. Suomeen paluu mietityttää monessakin mielessä. Koulua on vähän, minulla ei ole asuntoa ja pitäisi miettiä hakeutuako sosiaalialan vai tulkkipuolen hommiin. Työtilannehan sen ehkä kyllä määrää, ja se missä haluaa asua.
Kesäni täällä on ollut aivan huikea. Kohtaamani ihmiset ovat tehneet siitä huikean. Luonto ja maisemat täällä ovat myös huikeat ja kuvaukselliset. Ja kulttuurit. Mutta ennen kaikkea muistan kohtaamani ihmiset ja heillä on erityinen paikka mielessäni ja sydämessäni.
En minä tietenkään surun murtama ole. Paitsi vähän. Odotan ilolla ystävien ja sukulaisten näkemistä ja uusia haasteita.
Jäähyväiset Forward Lookingilla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti