yksin tänne: onhan Kathmanduun kuitenkin 270 km eli bussilla kymmenisen tuntia, mutta nyt en ajoittain haluaisi lähteäkään.. Tänään
oli viimeinen päivä harjoittelussa (Kathmandun harjoittelu jatkuu vielä,mutta myöhemmin) ja haikein mielin poistuin, muutaman kyyneleenkin tirautin.
Baglungin kuurojen koulu eli Dhaulagiri deaf residential school avattiin vuonna 2007 16:lla oppilaalla. Koulussa on tällä hetkellä
133 oppilasta ja se toimii sisäoppilaitoksena eli oppilaat asuvat koulun asuntolassa. Koulu ja opiskelijat saavat tukea Forward Lookingilta (Felmin yhteistyokumppanilta), Plan Nepalilta ja valtiolta. Suomalaiset rahoittajat, donorit, ovat koululle tärkeitä. Koulussa on myös muutamia kuulevia oppilaita. Osalla heistä on kuuroja sisaruksia, kuurot vanhemmat tms ja osa on orpoja ja saavat sisäoppilaitoksesta kodin,koulutuksen, ruuan.
Viikko on kovin lyhyt aika suorittaa harjoittelua ja lupasin jo tulla uudestaan takaisin tanne. Jollain tavalla tuntuu, että pääsin kovinkin hyvin sisään porukkaan.. Niin opettajien kuin oppilaidenkin.
Ja kuvista voitte huomata, etta koulun ikkunoista avautuu aika huikeat maisemat!
Minulla on ollut paljon ohjelmaa vapaa-ajallakin. Olen saanut muutaman innokkaan oppaan/ kaverin ja olemme kiertäneet vaikka ja missa. He ovat kuuroja joten nepalilaisen viittomakielen taitonikin kehittyy samalla. Kehuvat sen olevan jo oikein hyva, mutta kokouksissa tipun joskus kyllä kärryiltä.
Seuraavat kuvat ovat minua hieman pelottaneeltakin reissulta. Kiipesimme kukkuloilla olevaan kylään ja sita ennen piti ylittää vaijerisilta. Pelkään korkeita paikkoja ja syviä vesiä, joten olin aika kauhuissani. Oppaanani oli nuori kukkuloilta kotoisin oleva poika, joka tietysti mennä kipitti kaukana edellä. Täällä joutuu kunto oikeasti koetukselle. Kutsuvat kylään, mutta täytyy oikeasti miettiä jaksaako mennä yli tunnin jyrkkää nousua.. Jaksaa, jaksaa! Kun tahtoo!
Lataan lisää kuvia Baglungin koululta sitten myöhemmin. Baglungissa olemme edelleen opiskelleet yhdessä kansainvälistä viittomista. Sen lisäksi olemme muun muassa pelanneet ja leikkineet (suomalaisia pelejä, polttopalloa ja tervapataa). Olen myos jälleen esittänyt viittomakielisiä satuja. Maalaishiiri ja kaupunkilaishiiri on hyvin suosittu täällä. Viittomakieli on täällä hyvin nuori ja ajattelin, etta koululla ei varmasti kovinkaan paljon ehditä opettaa viittomakielen eläväisyyttä, visuaalisuutta ja eläytymistä. Ja kuitenkin ne tukevat myos kansainvälistä viittomista ja seurustelua kansainvälisissä ympäristöissä. Ja ovat luonnollinen osa viittomakieltä.
Pikkuisten kanssa en kovinkaan paljon ollut.
Nyt on loma! Pari viikkoa! Ja kuukauden päästä nähdään Suomessa!
Sirpa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti