Viittomakielialan harjoittelusta Nepalissa

Terveiset Kathmandusta. Puolitoistaviikkoa elämää Nepalissa jäljellä ja päätin käyttää hetken siitä pieneen summa summarumiin. Summa summarum ei ehkä ole oikea sana, koska tämä tuskin on viimeinen kirjoitukseni.

Harjoittelu täällä on ollut kaiken kaikkiaan hyvin mielenkiintoista. Olen nähnyt, tehnyt ja oppinut paljon. Ja koen, että Felm tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet tutustua Nepalin viittomakielialaan. 

Moni asia on täällä toisin kuin kotiSuomessa. Esimerkiksi opettaminen koulussa on hyvin erilaista. Koulunkäynti aloitetaan täällä 3-4 vuotiaana, mutta monia kuuroja piilotellaan maaseudulla ja heidän koulun aloittamisessa venyy. Tämä näkyy luokkaryhmissä. Samalla luokalla voi olla oppilaita ikähaitarilla 7-14. Myös opettajan rooli on täällä hyvin erilainen. Opettaja on selkeästi auktoriteetti. 

Nepal on köyhä maa ja valtion tuki viittomakielialan toimijoille (kouluja lukuunottamatta) ja viittomakielisille on vähäinen. Yhdistykset, liitto ja osa kouluista toimiikin pitkälti ulkomaisten rahoittajien tuella. Nepalin kuurojen liitto, NDFN, on käynyt neuvotteluja paikallisen teleoperaattorin NTC:n kanssa, joka päätti myöntää NTC:n palveluja käyttäville kuuroille ilmaiset videopuhelut, tekstiviestit puoleen hintaan sekä rajoitetun määrän internet-surffausta puoleen hintaan. Myös paikallisbussit (rahastajasta riippuen) myöntävät viittomakielisille (joilla on kuuroudesta kertova kortti mukana) alennusta bussimatkoista. Myös monille nähtävyyspaikoille on kuuroilla ilmainen sisäänpääsy. Valtio ei maksa kuuroille vammaistukea, eikä tulkkauspalvelua. 

Minun aikani täällä käy vähiin. Olen tavannut monia hienoja ihmisiä, innostunut kaikista harjoittelupaikoistani ja jollain tavalla ihastunut tähän maahan ja tähän kansaan. Pian on kuitenkin aika lähteä, mutta vielä minä joskus takaisin tulen..


Nyt muutamia kuvia harjoittelustani. Ensimmäiset kuvat Baglungista ja seuraavat Pokharasta.

Niin on kalenterikin täällä erilainen. 

Pokhara, vapaampaa opetusta/keskustelua Suomesta teej- vapaapäivänä hostellilla asuvien kanssa

Polttopalloa

Viimeisenä aamuna Pokharassa näin viimein Annapurnan koko komeudessaan. Ehkä se oli Pokharan tapa hyvästellä minut. 

Sirpa

Tilannekatsaus

Niin paljon kirjoitettavaa,enka tieda mista aloittaa.. Toisaalta kirjoitan blogia osana koulutehtavaa ja pitaisi kirjoittaa siihen liittyen. Ja siihen liittyen olisi paljon kirjoitettavaa, mutta.. Koska en ole nyt kirjoittanut hetkeen taidan tehda ihan vapaamuotoisen kuulumiskertomuksen.

Viimeisin kirjoitukseni nayttaa liittyneen vatsavaivoihin ja nyt ehka osa teista on luullut minun olleen taudin kourissa ja kykenematon kirjoittamaan.. Se ei onneksi pida paikkaansa. Olen ollut lomalla. Olen Pokharassa. Tarkoitus oli olla viikko,mutta olen kolme. Olen nepaliperheen luona, eika heilla ole ilmaista langatonta wifia ja blogin kirjoittaminen tulisi kalliiksi. Niinkuin on jo tullut vierailuni facebookissa ja whatsappissa. Nettikahviloita taalla on,mutta en ole ennattanyt..

Loma on sujunut hyvin. Kavin Chitwanin kansallispuistossakin ja olin yhden yon myos nepalilaisella lypsykarjatilalla. Lypsykarjatila kuuluu tiettavasti Nepalin ainoalle kuurolle maanviljelijalle ja hanen perheelleen.

Eilen osallistuin Pokharan kuurojen yhdistyksen teej- festivaaliin.

Lomani on nyt paattymassa, mutta en viela palaa Kathmanduun. Olen ensi viikolla harjoittelussa taalla Pokharan kuurojen koululla ja sitten Kathmandu, josta olenkin ollut jo kuukauden paivat poissa.

On ollut mahtavaa saada asua nepaliperheessa. Lapset kutsuvat minua didiksi (isosisko) tai auntieksi (tati). Olen oppinut syomaan kasin ja kokenut paljon.





Pari teej kuvaa ja sitten pari kuvaa lypsykarjatilalta.

loma alkaa ja mitä sitten tapahtuu..?

Vatsatauti. Ensimmäisenä lomapäivänä. En tiedä onko tämä nyt jotain stressin laukeamista vai sittenkin se banaanilassi,jonka otin loman alkamisen kunniaksi. Hyvin olinkin tähän saakka selvinnyt ilman vatsavaivoja (johtuen osin ehkä siitäkin,että olen kerran tai kaksi ottanut imodiumia ei-hätätilanteessa, ihan vain
siksi,että pääsisin harjoitteluun.

No ei auttanut kolme imodiumia tällä kertaa.. Lähdin maalle ja tulin takaisin. Harmittaa. Yhdessä talossa ehdin vierailla, sielläkin melko huonovointisena, enkä sitten mennyt ollenkaan uuden ystäväni perheen talolle.


Palasin hotellille ja täällä iloittiin paluustani. Kuurot työntekijät olivat jo kuulleet mikä minulla oli ja kantoivat laukkuni huoneeseen, avasivat ikkunoita ja säätivät tuulettimia.

Aluksi en ollut innostunut jäämään Baglungiin yksin ja nyt olen siirtänyt täältä lähtöä jo perjantaista maanantaille.

Siihen on monta syytä. 1. En ehkä halua lähteä paikallisbussiin istumaan moneksi tunniksi,kun vielä eilen oli niinkin paha olo. 2. En ole käynyt Benissä ja siellä kuulemma kannattaa käydä. 3. Onhan täällä kivoja tyyppejäkin.

Mutta huomenna. Uudet maisemat, ihmiset ja kujeet.

Terveisiä Baglungista!

Aika kuluu, viikot vierii... Olen ollut sunnuntaista lähtien Baglungissa harjoittelijana kuurojen koululla ja täytyy sanoa,että rakastan paikkaa. On ihanaa, kun voi kulkea vaikka keskellä katua! Ei ole liikennettä paljon, ei! Niin rentouttavaa Kathmandun jälkeen. Aluksi pelkäsin jäädä
 yksin tänne: onhan Kathmanduun kuitenkin 270 km eli bussilla kymmenisen tuntia, mutta nyt en ajoittain haluaisi lähteäkään.. Tänään
 oli viimeinen päivä harjoittelussa (Kathmandun harjoittelu jatkuu vielä,mutta myöhemmin) ja haikein mielin poistuin, muutaman kyyneleenkin tirautin.

Baglungin kuurojen koulu eli Dhaulagiri deaf residential school avattiin vuonna 2007 16:lla oppilaalla. Koulussa on tällä hetkellä
133 oppilasta ja se toimii sisäoppilaitoksena eli oppilaat asuvat koulun asuntolassa. Koulu ja opiskelijat saavat tukea Forward Lookingilta (Felmin yhteistyokumppanilta), Plan Nepalilta ja valtiolta. Suomalaiset rahoittajat, donorit, ovat koululle tärkeitä. Koulussa on myös muutamia kuulevia oppilaita. Osalla heistä on kuuroja sisaruksia, kuurot vanhemmat tms ja osa on orpoja ja saavat sisäoppilaitoksesta kodin,koulutuksen, ruuan.

Viikko on kovin lyhyt aika suorittaa harjoittelua ja lupasin jo tulla uudestaan takaisin tanne. Jollain tavalla tuntuu, että pääsin kovinkin hyvin sisään porukkaan.. Niin opettajien kuin oppilaidenkin.

Ja kuvista voitte huomata, etta koulun ikkunoista avautuu aika huikeat maisemat!

Minulla on ollut paljon ohjelmaa vapaa-ajallakin. Olen saanut muutaman innokkaan oppaan/ kaverin ja olemme kiertäneet vaikka ja missa. He ovat kuuroja joten nepalilaisen viittomakielen taitonikin kehittyy samalla. Kehuvat sen olevan jo oikein hyva, mutta kokouksissa tipun joskus kyllä kärryiltä.


Seuraavat kuvat ovat minua hieman pelottaneeltakin reissulta. Kiipesimme kukkuloilla olevaan kylään ja sita ennen piti ylittää vaijerisilta. Pelkään korkeita paikkoja ja syviä vesiä, joten olin aika kauhuissani. Oppaanani oli nuori kukkuloilta kotoisin oleva poika, joka tietysti mennä kipitti kaukana edellä. Täällä joutuu kunto oikeasti koetukselle. Kutsuvat kylään, mutta täytyy oikeasti miettiä jaksaako mennä yli tunnin jyrkkää nousua.. Jaksaa, jaksaa! Kun tahtoo!

Lataan lisää kuvia Baglungin koululta sitten myöhemmin. Baglungissa olemme edelleen opiskelleet yhdessä kansainvälistä viittomista. Sen lisäksi olemme muun muassa pelanneet ja leikkineet (suomalaisia pelejä, polttopalloa ja tervapataa). Olen myos jälleen esittänyt viittomakielisiä satuja. Maalaishiiri ja kaupunkilaishiiri on hyvin suosittu täällä. Viittomakieli on täällä hyvin nuori ja ajattelin, etta koululla ei varmasti kovinkaan paljon ehditä opettaa viittomakielen eläväisyyttä, visuaalisuutta ja eläytymistä. Ja kuitenkin ne tukevat myos kansainvälistä viittomista ja seurustelua kansainvälisissä ympäristöissä. Ja ovat luonnollinen osa viittomakieltä.

Pikkuisten kanssa en kovinkaan paljon ollut. 

Nyt on loma! Pari viikkoa! Ja kuukauden päästä nähdään Suomessa! 

Sirpa